Jemina

Lisätty sivulle: 2007-01-03

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Suomi

Jemina
30.12.2006 Jeminasta tuli enkelikoira.

Hei! Otimme kauttanne Jemina nimisen narttupennun. Suureksi suruksemme Jemina eli meillä 7 kuukautta, jonka jälkeen jouduimme tekemään ikävän päätöksen lopetttaa Jemi. Jemin lopettaminen oli kova paikka koko perhelle, ja vasta nyt tajusin ilmoittaa asiasta teille päin. Jemillä oli vikaa elimistössä, ja Jemi ei pystynyt pidättämään yhtään ulosteitaan. Eläinlääkärin mielestä ainut oikea ratkaisu oli tämä. Jemi häpesi asiaa kovasti, vaikka ei siitä numeroa tehtykkään. Aikamme yritimme vielä keinoilla monilla. Terv. Katja

***

4/2006 Jemina sai kodin Hankasalmelta kahden koiran kaverina.

***

Narttupentu, noin 3kk

KUVAUS: Jemina on Jasminin ja Jasperin sisko. Jemina on n.3 kuukauden ikäinen narttupentu. Jemina on kaikkein pienin pennuista ja vahvin. Hänellä on erilaiset korvat kuin sisaruksillaan. Kaikki kolme ovat kovin arkoja. Kun niiden luona vietti aikaa makupaloja tarjoillen, niin uskaltautuivat lopulta ottamaan jopa kädestä makupalan.

Pennusta kasvaa iso koira, jolla on varmasti vahtiviettiä. Todennäköisesti siinä on myös kaukaasianpaimenkoiraa. Ei sovellu kerrostaloon, eikä ensimmäiseksi koiraksi. Valmis lähtemään kotiin 8.4 alkaen.