Irene (nyk. Mummo)

Lisätty sivulle: 2011-12-29

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Irene (nyk. Mummo)
13.5.2014 Rakkaasta Mummosta tuli enkelikoira levinneiden kasvainten takia.

Viimeisenä päivänä Mummo sai nauttia lempilenkkireitistään haistellen pellon hajuja, herkuista, rapsutuksista ja päivänokosista omistajan vieressä. Nyt on hyvä olla. Lennä kohti unelmia lennä!

***

22.2.2012 Irene sai kodin Turusta, Irene jäi hoitopaikkaansa :)

***

Kuulumisia ja kuvia kodista:

12/2012: Mummo on ollut kodissaan kohta vuoden. Mummo osoittautui parturoinnin jälkeen iloiseksi vesseliksi, ja moni onkin luullut mummoa jopa pennuksi. Oma ihminen on mummolle se kaikista tärkein asia ja sitä odotellaan töistä tulevaksi nukkuen mahdollisimman lähellä ovea, vaikkapa putkikassissa. Terveys on pysynyt melko lailla hyvänä, pari eläinlääkärikäyntiä on tehty mm. Mummon lisääntyneeseen juomiseen sekä sisälle pissaamisen johdosta, mutta näihin ei ole löytynyt ainakaan vielä terveydellistä syytä. Mummo on myös edustamassa Rekkuja muutamassa tapahtumassa ja on hänestä tehty yksi lehtijuttukin. Iästään huolimatta Mummo tykkää kovasti ulkoilusta (kunhan ei ole liian kylmä), mutta kaikista parasta on istua omistajan sylissä tai käpertyä viereen sänkyyn peiton alle nukkumaan.

***

Narttukoira, noin 11v. kotihoidossa Turussa.

1.2.2012 Lisätty hieman parturoidulle mummolle uusia kuvia. Irene antaa trimmata itsensä oikein nätisti. Se on myös tullut toimeen hoitopaikan kissojen ja muiden koirien kanssa.

28.1.2012 Irene saapui kotihoitoon Turkuun.

Hieman jännitti, miten vanhamummo Irene selviää matkan rasituksesta sekä siskostaan erille joutumisesta. Irene kuitenkin osoitti olevansa vahva mummo, ainoastaan nukkumaan mennessä ulvotutti, joka sitten ratkesikin sillä että ihminen meni nukkumaan Irenen kanssa samaan huoneeseen, jonka jälkeen Irene nukkui rauhallisesti yöunet. Ireneltä on Virossa poistettu hammaskivi sekä huonot hampaat. Vanhuudesta kertoo hieman köyry selkä sekä kaihia on silmissä. Lenkillä Irene kävelee reippaasti korvat pomppien ja asiat tulivat heti ulos. Irene on siis sisäsiisti. Irene nauttii kovasti ihmisen läheisyydestä ja pomppaa mieluusti ihmisen syliin tai käpertyy viereen. Passin mukaan Irmeli on syntynyt vuonna 2000.

9.1.2012 Irene on mummoista vanhempi ja hoikassa kunnossa. Turkki oli myös hieman takussa. Irene painaa n. 5 kg ja sen kunto tullaan arvioimaan eläinlääkärillä tarkemmin. Ireneltä puuttuu ainakin edestä hampaita. Ireneä ei sterilisoida iän takia.

5.1.2012 Irene on arvioitu n. 11-vuotiaaksi. Iästä huolimatta Irene on reipas ja koiraplikka, joka etsii reippaasta mummokoirasta kiinnostunutta kotia.

29.12.2011 Irene on pieni, musta jo vanhempi puudelimix tyttö Kohtla-Järven tarhalla. Judit ja Irene oli jätetty sidottuna tarhan portille. Ovat todennäköisesti samasta perheestä. Olisi hienoa, jos tytöt saisivat yhteisen kodin, mutta ei se ole pakollista.Molemmilla on vanhuuden merkkejä, alkavaa kaihia silmissä.

Kulukorvaus koirasta on 100 €. Kulukorvaus sisältää tunnistusmerkinnän, rokotukset, madotukset ja loishäädön. Lisäksi koiralla on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira tulee Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista tehdään ilmoitus Eviralle.