Hukka
Lisätty sivulle: 2007-02-26
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

Poika sai nukahtaa ikiuneen omistajiensa syliin omassa kodissa.
***
31.3.2007 Hukka sai oman kodin Tampereelta
***
Kuva ja kuulumisia kodista:
23.2.2009 Tässä talviterveiset Hukalta! Hukan lempipuuhaa talvella on lumikasojen kaivelu ja hiirien ja myyrien metsästys, samoin pusikoiden harvennus. Saalisviettiä Hukalta löytyy ja se näyttää kuuluvan luonteeseen. Miehiä ja lapsia Hukka pelkää edelleen, mutta yritämme huomaamattomuudella ja välinpitämättömyydellä hoitaa mahdolliset tilanteet. Rauhallisuus ja jokapäiväiset rutiinit ovat rauhoittaneet kovasti Hukkaa. Hukka osaa peruskäskyt jaa tottelee ihan hienosti. Oikein hyvää kevään odotusta kaikille!
11.12.2008 Hukalta joulutervehdys kaikille! Kahden vuoden ikä on saavutettu ja Hukka on aikuistunut. Remmikävelyt onnistuvat hyvin ja suurimmaksi osaksi rauhallisesti. Toiset koirat eivät enää aiheuta kamalaa rähinähimpulointia, vaan voidaan jopa rauhallisesti vain katsella muita lenkillä olevia koiria.
Autoihin, pyöräilijöihin ja vastaantuleviin ihmisiin Hukka suhtautuu jo välinpitämättömästi. Ainoa asia, joka saa Hukan karvat pystyyn ja jähmettämään asennon, ovat humalaiset tai muuten “epämääräiset” ihmiset. Miehiä Hukka pelkää, samoin isompia lapsia. No, me vältämme nämä kohtaamiset tai Hukka otetaan rauhalliseti viereen ja Hukka tietää, että me hoidamme homman.
Ainoa kurja juttu on, että Hukkaa ei voi pitää vapaana. Sillä on riistaviettiä niin paljon, että irtipitäminen ei yksinkertaisesti onnistu. Vuosi sitten, syksyllä kokeilimme Hukan irtipitämistä rauhallisella metsäalueella, mutta olikin tuska ja työ saada se kiinni! Hukka bongasi heti jonkun eläimen jäljet ja siitä sitten perään , mikään huuto tai käsky ei tehonnut! Onneksi kauempana metsässä ollut sukulainen sai Hukan kuitenkin sitten kiinni ja ne kokeilut jäivät. Liian suuri riski Hukan katoamiselle!
Poikani muutti viime syksynä n. kilometrin päähän vanhasta asunnostamme. Hukka ei viihtynyt siellä ja lisäksi poikani tyttöystävä pelkäsi jonkin verran Hukkaa, joten Hukka tuli takaisin minun luokseni. Lokakuussa muutimme samassa talossa kerrosta ylemmäksi, yksiöön. Hukan kotiutuminen tähän uuteen asuntoon ei tuottanut mitään ongelmia. Poikani käy joka päivä kaksi kertaa täällä syömässä ja vie Hukan samalla lenkille. Minä hoidan aamupäivän lenkityksen, poikani iltapäivän ja illan.
Aamupäivällä tehdään nuuskintalenkki eli Hukka saa “lukea” ja “kirjoittaa viestejä” ja melkein määrätä tahdin. Siihen sisältyy myös hiirien ja myyrien kaivuuhommia. Iltapäivälenkki on n.30-45 min., koska lähdemme sitten molemmat töihin illaksi. Viimeinen ilta/yölenkki on sitten reipas n.1,5-tuntia kestävä. Hukka saattaa poiketa koirapuistossa, mutta nuuskintahommat on Hukan “työtä”, sitä se mieluiten tekee. Tai nyt, kun on jonkinverran lunta, lumessa pyöriminen, lumikasojen kaivuu, kuonon työntäminen lumen sisään, se on parasta.
Meillä siis voidaan hyvin! Hukka on oppinut luottamaan meihin. Isoja muutoksia Hukan elämässä ei ole ollut ja pyrimmekin siihen, että sen elämä olisi mahdollisen tasaista ja rauhallista ja stressitöntä. Oikein hyvää Joulua! Hukka, Mikko ja Riitta
1.11.2007 Heips meiltä! Pitkästä aikaa! Hukka on iso poika jo! Murrosikää pukkaa päälle, joka näkyy korvien häviämisenä ja tosi innokkaana hajujen nuuskutteluna. Maailma on täynnä ihania tyttöjen hajuja! Remmissä rähistään ja vedetään! Nää kuitenkin on kaikki ohimeneviä juttuja, eikä niistä oteta sen kummemmin pulttia. Kastrointia suunnitellaan, ajankohta on vaan vielä auki. Ehkä sit talvemmalla!
Kuonopanta on käytössä ja kävelyt tehdään joskus paremmin, joskus huonommin. Kahden ikävuoden jälkeen luultavasti nää nuoruuden touhotukset alkaa laimentua. Hukka on aikas helppo koira. Sillä ei varmaan ole ollut ihmisistä huonoja kokemuksia, koska kaikkiin lapsiin ,miehiin ja naisiin se suhtautuu ystävällisesti.
Mikko vie melkein joka päivä Hukan koirapuistoon ja siellä on monta koirakaveria. Kaikkien kanssa ei tulla toimeen,suurimman osan kanssa kyllä.
Meidä kissi kuoli toukokuussa, joten Hukka on nyt ainoa elukka tässä huushollissa.
23.4.2007 Reippaat keväthaukut Hukalta Tampereelta! Hukka on nyt ollut kolme viikkoa kotona, siis ihan omassa kodissaan! Kaikki on mennyt hienosti! Hukka oppi nopeasti sisäsiistiksi ja matotkin on jo lattialla. Mitään “ihmepahojaan” Hukka ei ole tehnyt, yksi sähköjohto purtu poikki, muuten ei mitään! Heti eka viikolla Hukka joutui olemaan yksin illan(5tuntia), kun olemme poikani kanssa töissä illat ja minä ainakin jännitin kotiintuloa hirmusesti. Hyvin meni! Eikä mitään haukkumisiakaan ole kuulunut naapurin mukaan.
Remmissä Hukka kulkee suurimmaksi osaksi hienosti. Muut vastaantulevat koirut on haukuttava, mutta mehän kierretään muut kaukaa, jos ei ole pakko kohdata.
Hukalla on uusi ystävä, Tara, sisarentyttäreni puoltoista vuotias kultsikka! Jösses sitä kaahotusta ja leikkiä ja riemua! Mitään ongelmaa ei ollut Taran kanssa ja nyt ollaankin sit oltu muutaman kerran Taran omakotitalon aidatulla pihalla vapaasti riehumassa ja leikkimässä, niinkuin koirulapsien kuuluukin!
Kissa ei oikein tykkää Hukan kirsusta ja se on valmis “tikkaamaan” parit reiät, kun Hukka kohdalle sattuu. No tietysti Hukka ei tykkää ja ottaa käyttöön “rähinähaukun”.
Oon kyllä varma, että vähitellen ja väsyttämällä molemmat tajuaa, että samaa laumaahan tässä ollaan! T: Riitta
***
Urospentu, noin 5kk
24.3.2007 Hukan aika tarhalla alkaa olla lopussa.
20.3.2007 Hukka on tosi kiva lapsi! Sellainen villi vempula, joka on hihassa kiinni ja änkeää syliin. Kuvien ottaminen on lähes mahdotonta, koska kuvissa näkyy vain hännän vilahdus tai innokas kirsu.
26.2.2007 Hukka, reg 4840 on noin 5kk ikäinen urospentu Tallinnan Loomade Hoiupaikissa, mihin se on tullut 6.2.
Hukka on innokas ja energinen ja hyvin pentumainen. Hyppi ja pomppi häkissään ja yritti jopa hieman pureskella ihmisen käsiä, kameransuojuskin sai kyytiä pojan leikeissä. Hukka on kuitenkin kilttiluonteinen, ja häntä heilua viipotti kokoajan puolelta toiselle. Hukka inisi kovasti intoutuessaan, mutta ainakaan tällä kertaa ei alkanut haukkumaan.
Hukka on kuitenkin hyvin voimakastahtoinen koira, joka varmasti kasvaa isokokoiseksi. Hukalle etsitäänkin kokemusta omaavaa kotia, jolta löytyy kiinnostusta ja halua kouluttaa tämä komea poika kunnon tavoille.
Hukkaa ei luovuteta ensimmäiseksi koiraksi, eikä sitä suositella lapsiperheeseen.
Uusi omistaja hakee Hukan Tallinnasta yhdistyksen avustuksella. Kulukorvaus Hukasta on 100 €.
Hukka on jo valmis lähtemään uuteen kotiinsa.






