Geisha

11/2007 Geishasta tuli enkeli.

***

03/2002 Geisha sai oman kodin suomesta.

***

Kuulumisia kodista:

Geisha muutti meille maaliskuussa 2002. Sitä ennen se oli Varjupaikan asukki yli 2 vuotta. Se on ilmeisesti ollut vahinkopentu, jonka takia tullut hylätyksi. Geisha oli hortoillut Tallinnan keskustassa yksinään, jota kautta kävi rankkurin kyyti tarhalle. Silloin Geisha ei vielä tiennyt mitä kaikkea se joutuu kokemaan, kunnes varmaan ikuisuudelta tuntunut odotus palkitaan. Geisha eleli muiden pentujen joukossa ulkohäkissä. Se on selvinnyt lyhyellä karvallaan talvet yksinään, olematta edes tietoinen lämpimästä pedistä ja kupillisesta lihaa, saati ihmisestä, joka pyyteettömästi sitä voisi rakastaa.

Onneksi Geisha tietää nyt kaiken sen mahdolliseksi ja todelliseksi.
Geisha on sekarotuinen alle 3-vuotias ruskean dobermannin näköinen, iloinen narttu. Aina ei Geishan elämä ole ollut niin mukavaa kuin tänä päivänä. Geisha makoilee sohvalla ja syö puruluuta. Katsahtaa kahteen koirakaveriinsa ja tajuaa, että kaikille riittää purtavaa, enää ei tarvitse ruoasta tapella hengissä pysyäkseen.

Geisha kasvoi, eikä kukaan edelleenkään pysähtynyt sen häkin kohdalle. Se näki kuinka kavereita vietiin pois, eivätkä ne koskaan palanneet. Geisha oli silti iloinen ja yritti kaikkensa, että joku pysähtyisi ja avaisi häkin ja sanoisi: mennään kotiin. Se odotti turhaan. Geisha oli tarhalla koira nro. 85 Moni suomalainen tarhalla kävijä muistaa Geishan jo pitkän ajan takaa. Kaikki luulimme sitä vihaiseksi. Geisha yritti niin kovin saada huomiota osakseen, että hyppi häkkiään vasten, repi verkkoa ja haukkui minkä jaksoi. Kukaan ei uskaltanut kokeilla onko jo suureksi kasvanut koira vihainen vai haluaako se vaan huomiota.

Koitti syksy 2001. Geisha siirrettiin ulos. Talvi teki tuloaan ja lyhytkarvainen koira oli koppiinsa kytkettynä ilman liikuntaa ja virikkeitä. En edes halua tietää, kuinka kovin se paleli ensimmäisinä pakkasöinä, vaan lohduttaudun sillä, ettei sillä tule enää ikinä olemaan kylmä, eikä sitä jätetä koppiinsa odottamaan aurinkoa, joka edes vähän lämmittäisi.

11/2001 Geisha oli viimeisillään tiineenä. Joku tarhan irtipäässeistä uroksista oli Geishan astunut siitä kenenkään tietämättä tai välittämättä. Varjupaikan työntekijät siirsivät sen tarhaan synnyttämään pentunsa, kun aika olisi. Sisällä ei ollut tilaa, joten se jätettiin oman onnensa nojaan ulos. Koppi ei ollut lämpöeristetty, eikä siellä ollut pehmusteita. Geishalla ei ollut mitään mahdollisuuksia tehdä “pesää” tuleville pennuilleen. Uskon, että tuolloin alle 2 vuotias koira, suuren rodun edustajana pentu siis itsekin, oli peloissaan. Katsahdan taas koiraani, joka myllää sohvassa ja voin vain ihmetellä, kun näen sen hännän heiluvan ja silmissä loistavan elämänilon. Olen niin pahoillani menneistä.

Geisha sai pentunsa, eläviä taisivat olla kaikki syntyessään. Kauniita suklaanruskeita veijareita. Itsekin ehdin pennut nähdä. Taapersivat silmät ummessa lumella, talvi kun oli. Silloin voin huonosti. Tiesin, että niiden mahdollisuudet selvitä olivat olemattomat. En uskaltanut mennä Geishaa lämmittämään, luulin sitä edelleen vihaiseksi. Pentujen seuraavista vaiheista minulla ei ole tarkkaa tietoa. Kuulin, että olisivat olleet pari viikkoa erään virolaisen kotona hoidossa, toisaalta taas minulle kerrottiin tarhalta, että palelivat ja kuolivat. Oikeastaan en välitä miettiä sitä asiaa enää, en pysty menneeseen vaikuttamaan. Toivon vain, että jos pentuja jäi henkiin, niillä olisi hyvät kodit, eivätkä ne joutuisi tarhalle enää ikinä. Jokatapauksessa Geishalla ei ollut enää pentuja, joten se siirrettiin takaisin ketjuun. Se oli tarhan perällä, joten jäi aika vähälle huomiolle. Myös epäily, että koira tulee päälle, jos menee liian lähelle, vaikutti siihen, ettei tuttavuutta tehty liikoja.

03/2002 Geisha oli siirretty ihan etummaisiin koppeihin ja näkyi heti, kun tarhan portista astui sisään. Se pyöritteli pyllyään ja venkoili ketjussa. Haukkumisen se oli lopettanut. Se oli kuvankaunis, vaikkakin laiha ja likainen. Sen silmät loistivat, kun sen ohi käveli ja jos antoi jotain herkullista syötävää, se ikään kuin nauroi. Tätä se harrastaa vieläkin, joka päivä, joka hetki. Se käyttää kaiken ilonsa ja kiitollisuutensa hyväksymisen hankkimiseen ihmisiltä. Päätös tarhalla oli nopea. En voinut tätä koiraa sinne enää jättää. Juttelin Geishasta Varjupaikan erään työntekijän kanssa ja ongin kaiken tiedon esiin mitä siitä löytyi. Geishalla oli rabiesrokotus kunnossa, oli saanut sen pentujen takia. Koska olimme Virossa yötä, ehdin viedä sen vielä samana iltana eläinlääkäriin, joka teki perusteellisen tutkimuksen ja kirjoitti todistukset antamastaan loishäädöstä. Koira olisi valmis lähtemään Suomeen, uuteen kotiinsa jo seuraavana iltana.

Kävelimme tarhan porttien ulkopuolelle illalla. Geisha katsoi kerran minua silmiin ja hyppäsi vasten, painoi pään syliini ja huokaisi. Itkin onnesta ja samalla surin mennyttä aikaa. Juoksimme yhdessä. Geisha oli niin onnellinen, että kyyneleet kohosivat silmiini, kun jätin sen viimeiseksi yöksi ketjun päähän, lumen päälle makaamaan. Kuiskasin sille, että se voisi luottaa minuun, tulisin takaisin. Käännähdin vielä kerran portilla katsoakseni uusinta perheenjäsentämme ja näin kun se painui makuulle. Luulen, että se oli ensimmäinen kerta kun se menetti toivonsa. Tätä kirjoittaessa Geisha on siis täysin sopeutunut ensimmäiseen kotiinsa. Sisäsiisti se on ollut alusta alkaen kuin ihmeen kaupalla, eikä mitään tuhoja ole syntynyt sen toimesta. Joka päivä se muistuttaa minua siitä, miten tärkeää on rescuetyö. En voi muuta kuin tehdä kaikkeni, jotta useampi Geishan kaltainen koira saa oman kodin, jonka on taatusti ansainnut ja jonka vuoksi odottaa tarhalla omaa vuoroaan.
Outa