Garou

15.1.2018 Garousta tuli koiraenkeli.

Garou jouduttiin valitettavasti lopettamaan tammikuun puolivälissä. Äkillisen sairastumisen syyksi paljastui maksasyöpä, jolle ei ollut mitään tehtävissä. Kovin kipeä Garou ei ennättänyt olla, ja sai lähteä viimeiselle matkalleen rakkaidensa silittelemänä.

Garou ehti nähdä paljon maailmaa ja löytää kavereita sekä ihailijoita. Stressipallosta tuli hiljalleen reipas ja fiksu koira. Väittäisinpä, että Garou oli myös tyytyväinen – elämään mahtui paljon metsälenkkejä, uimista, kuonovippi nakkikioskille, mielekästä nuuhkimista, leikkejä ja pelejä sekä toki mahdottomasti köllöttelyä äidin ja isän kainalossa. Sanat eivät riitä kertomaan, miten tärkeä Garou oli. Kaipaamaan jäivät äiti, isä, molempien perheet ja suuri ystäväpiiri.

Kiitos Rekku Rescuelle maailman parhaasta koirasta. Garoulle kiitos korvaamattomista kuudesta vuodesta – loputtomasta rakkaudesta, luottamuksesta ja yhdessä oppimisesta. Olet minun poikani ikuisesti.

”Kuin karhuemo pentujaan ja luoja luomiaan niin minä sinua vaan Vaik’ leipä loppuis, vesikin yksi pysyis kuitenkin Minä sinua vaan

Ja jos joskus syliin mustan maan mä sua joudun kantamaan niin minä sinua vaan”
(Jenni Vartiainen: Minä Sinua Vaan)

***

02/2012 Garou sai ikioman kodin kotihoitajansa luota.

***

Kuulumisia ja kuvia kodista:

23.7.2013 Tässä on muutama tuore kuva Garoun ja mamman lomasta maalla Garoun “mummin” luona. :) Automatka oli pitkä, mutta Garou on automatkustamisessa kuin vanha tekijä ja loikkaa mielellään kyytiin. Päästiin reissussa pari kertaa uimaankin! No, Garou kävi vain vähän kastautumassa, uiminen ei innostanut, mutta ei se iso järvi pelottanutkaan yhtään, niin kauan kuin tassut ylettyivät pohjaan.

Välillä ihmettelevät sekä äiti että muut, miten taitava ja kiltti tämä musta piru joissakin asioissa on – autossa osataan olla riehumatta ja punkitkin saa mamma irrottaa ihan silmän vierestä… Sitten taas liian kova sade on maailmanloppu, vanhat mummot pelottaa kamalasti ja kynsien leikkaamiseen tarvitaan kolme henkeä :P Mutta sisulla ja rakkaudella mennään vauvanaskelin eteenpäin.

6.5.2013 Moikka! Tässä on pari uudempaa kuvaa Garousta, huhtikuun alkupuolelta. Kuvista ehkä näkyy, että enää ei olla ihan niin ruipeloa. Taisi jouluna tulla pari kiloa lisää, kun “mummilta” saatiin lahjaksi siankorvia ja poronpotkaa ;) Ja vähän penturuokaakin syötiin kuuriluontoisesti, että saataisiin painoa ylös. Nyt ollaankin jo oikein komiaa poikaa!

Autojen ohittamisessa ollaan menty huimasti eteenpäin. Kunhan namit löytyy taskusta ja äiti muistaa pysyä rauhallisena, ei ole hätää. No, välillä on tietysti huonoja päiviä, mutta alkaa se tolkku ohituksissa löytyä, viimeinkin! Silti mieluisin lenkkiaika on edelleen myöhään illalla, ettei käy liian stressaavaksi. Toiset koirat ei ole vieläkään kavereita, mutta mitä kauempana omasta pihasta ollaan, sitä vähemmän Garouta pelottaa. Kesäksi suunnitellaan matkaa tuttavan koirakaksikon luokse, siellä kun on kokemuksia tällaisten kaverien sosiaalistamisesta.

Kevään kunniaksi aloitettiin taas juoksemisen harjoittelu, ja se meneekin vallan hienosti. Äiti melkein pysyy jo Garoun tahdissa, ja toisinpäin.

Aktivointileluja Garoulle on kertynyt aika kokoelma: kaksi erilaista kongia, “ufo”, namipallo, vetopullo… Oikein fiksuhan poika on, kun vain malttaisi kuunnella :P Kuitenkin hihnassa käveleminen menee jo ihan rutiinilla, ja sisällä totellaan puolikkaasta sanasta. Keittiöön ei mennä, ja sängyltä häivytään heti, jos ihminen niin tahtoo. Innostuessaan esimerkiksi lenkille lähdöstä tai ruokakupin kolinasta Garou tahtoo kyllä joskus edelleen “komentaa” ihmistä aika äänekkäästi, mutta onneksi ei asuta kerrostalossa.

Harjoitukset jatkuvat. Hyvää kevättä!

10.9.2012 No se on Garou täällä taas terve! Mulla on ollu aika villi kesä! On sattunu ja tapahtunu, onneks enimmäkseen mukavia asioita… Paitsi kun mä juoksin puuta päin niin se ei ollu kiva! Mä lähdin kepin perään enkä kattonu eteeni, niin naamaanhan se koivu mua löi. Onneks ei tullu kun pikkunen naarmu. No mut se oli ihan kiva kun me opeteltiin olemaan autossa äidin kaa. Mulla oli oma turvavyö ja kaikki, ja äiti kehui että olin tosi nätisti siellä takapenkillä sen kanssa. Ei mua jännittäny paljon yhtään.

Käytiin äidin kaverilla tuolla Sääksjärvellä ja oltiin oikein yötä. Mä sain juosta metsässä ja kiltisti olin vieraassakin paikassa, vaikka se oli kerrostalon eka kerros. Paitsi yöllä mua vähän hämäs, että missä mä nukun, kun äiti nukku olohuoneessa ja se kaveri makuuhuoneessa… No mut sitten mä keksin, että eteiseenhän mun pitää mennä, ettei kukaan pääse sisään tai ulos mun huomaamatta!

Kaikki aina sanoo, että mä oon kauhean laiha, mut kyllä mä nyt oon saanu vähän lisää massaa, kun olin pitkän aikaa raakaruualla. Ai että se oli hyvää! Ja nyt mä saan yleensä sekaruokaa, et jonkun verran nappuloita ja sit äidin tekemiä liha-kasvismössöjä ja semmosta. Äiti sano, että kun mä oon niin ahne niin mut on helppo madottaa. Se “madottaa” on sitä kun nakit on vähän hassun makuisia. Mulla on semmonen uus lelu josta mä tykkään tosi paljon: kongi. Sinne äiti laittaa jotain hyvää sisään ja mä saan sit pureskelemalla tai viskelemällä namit ulos. Jes, touhuamista ja ruokaa! Ja toinen tosi kiva on semmonen pallo josta saa kanssa namia ulos, kun sitä pyörittää. Ne on mun lempilelut. Usein mulla menee lelut rikki kun mä rakastan niitä niin rajusti, mut noi ei ainakaan mee.

Mä oon oppinu vähän uusia asioita. Niinku sen, että pienille koirille ei tarvii huutaa. Siis vauvakoirille ja niille pienille huiskuille. Mut kyllä mä silti joskus huudan jos ne meinaa tulla MUN pihalle! Ja aika hyvin oon oppinu juoksemaan samassa tahdissa äidin kaa. Ja sen, että jos ulkoo löytää jotain syötävää, niin ei saa ottaa… Okei, joskus mä otan silti, kun siellä on kaikkee hyvää, banaaninkuoria ja omenoita nyt syksyllä. Sit äiti laittaa käden mun suuhun, äääh! Ihan tyhmää. Nyt ollaan opeteltu vähän temppujakin sisätiloissa. Kun mä osaan jo hienosti istuu, mennä maahan ja antaa tassua, ja joskus maltan pysyä paikallakin, niin nyt opetellaan takajaloilla istumista ja semmosta… Ja tällä viikolla mä saan kuulema flexin että voidaan harjotella ulkona jotain toisia juttuja sitten.

Joskus mä arvaan, mitä äiti tarkottaa, ennen ku se ees sanoo mitään. Jos oon sängyllä ja se napsauttaa sormia, niin mun pitää mennä alas. Jos ollaan menossa ulos ja sormet napsahtaa, niin pitää istua. Enkö ookin aika fiksu poika!

Nyt oon joutunu opetteleen yksin olemista aika usein… Äiti on vuorostaan käyny hoitamassa sen kaveria joka on ollu sairaana niin oon melkein päivittäin ollu yksin pari tuntia. Mähän oon tottunu, että äiti on aika paljon kotona, mut en mä yksinäni hauku tai mitään. Mä nukun, ja onhan toi kissa mulla seurana. Vaikka harvoin se mun kaa leikkii. Kohta äiti menee töihin niin sit mä joudun olee vielä enemmän yksin! Onneks sillä ei oo pitkät työpäivät eikä ihan joka päivä töitä. Meitä vähän jännittää molempia että miten mä maltan. Mut onneks on tullu tätä harjotusta tässä nyt.

Musta on kiva kun tulee syksy, ei oo niin kuuma. Mun piti helteellä pitää semmosta märkää pyyhettä päällä kun tässä turkissa oli niin kuuma olla! Ja tuulettimesta tuli mun hyvä kaveri. No okei, kaadoin mä sen kerran. Okei pari kertaa ehkä. Mut se oli vahinko. Mä toivotan kaikille oikein hyvää syksyä! Ihmisille, ja koirillekin jos ne ei tuu MUN pihalle.

4.7.2012: Moikka! Nyt tulee vihdoin viimein muutama kuva Garousta täällä omassa
kodissa! Täällä voidaan oikein hyvin. Mitä nyt “äiskä” on ollut kesäflunssassa, mutta Garou on kovasti koettanut pussailla äidin terveeksi. Ja nyt ollaankin jo kunnossa, niin päästään taas lenkkeilemään kunnolla.

Garou on ihmeen hoikka poika – kuitenkin syö kuin hevonen, ja turkki kiiltää ja jaksaa touhuta. Toivoisin kovasti pääseväni jätkäjätkän kanssa uimaan, sehän olisi oivaa lihasmassan kehittämistä ja varmasti mukavaa vaihteluakin. Korvat ovat paljon paremmassa kuosissa nyt, kun siirryttiin täysin vehnättömään ruokaan. Muuten Garou on ollut tosi terve, ja melko kiltistikin ;)

Kuten kuvista näkyy, sänky on edelleen “meidän sänky” ja kumileluja on kiva retuuttaa… Bonuksena myös yksi vahinkoräpsäys, äiti yritti kuvata itseään mutta jätkä havaitsi uhkaavan halipulan niin syntyi tällainen taiteellisesti epäterävä kuva ;) Hyvin siis voidaan ja parhaita kavereita ollaan.
Hyvää kesää rekkulaisille!

23.4.2012 Moikka! Mun äidille on sattunu ja tapahtunu, niin mä ajattelin nyt vähän itse ilmoitella itsestäni. Mä oon Garou, vaikka kaikki aina kuuleekin, että mun nimi on Karo tai Karu. Ja äidin äiti luuli, että Tero! Hehe! Ja äiti itekin nimittelee mua aina välillä vaikka miksi, niinku King Kongiksi… Mut en mä tahallani sotke enkä riko tavaroita, mä en vaan aina muista katsoa eteeni ja oon iso poika. Se oli ihan äitin vika, että ne silmälasit oli siinä lattialla. Mä vaan menin antamaan aamupusuja sille. No, äiti laitto ne teipillä kasaan eikä ollu vihanen… Sillon se vähän suuttu kun mä rikoin ne palapeilit. Mut mä innostuin kun meille tuli kavereita kylään ja tönäsin ne vahingossa lattialle. En mä tahallani. Mut sanoo äiti välillä, että mä oon fiksu ja reipas ja maailman paras koira. Oonhan mä reipas ja kiltti oikeesti ja kyllä äiti musta tykkää. Se oli muuten ihan innoissaan, kun sai tietää, että mun nimi on ranskaa ja tarkottaa ihmissutta! Äiti on hassu.

Ei vitsi minkä äiti meni tekemään tossa joku aika sitten. Se oli muuttomiehenä kaverille ja särki selkänsä siellä! En mä tiiä, hermopinne sinne kai tuli tai jotain. Sit se ei pystyny pitkään aikaan kunnolla kävelemään, makas vaan sängyssä ja klenkkas kepillä jos oli pakko. Hölmö, olis voinu ajatella vähän muakin! No, onneks äidin kaverit kävi hoitamassa meitä. Ja kyllä äiti urhoollisesti käytti mut pissalla kun piti. Joskus yöllä me käytiin vähän lenkilläkin, kun ei ollu muuta liikennettä.

No, nyt äidin selkä on onneks kunnossa! Kun kadut suli niin se kaivo lenkkarit esiin ja me ruvettiin harjottelemaan juoksemista! Se on tosi kivaa musta. Tai kyllähän mä osaan juosta, mut äiti ei. Se on aivan kauheen hidas ja mä pääsisin vaikka kuinka kovaa, niin meidän on pitäny opetella samassa tahdissa pysymistä. Mut äidin kunto kasvaa kohisten, eiköhän me kesään mennessä voida juosta pitkiäkin lenkkejä. Hirveen habankin mä oon sille kehittäny, se pystyy nykyään melkein yhdellä kädellä pitelemään mua jos mä saan hepulit.

En mä kauheita hepuleita kyllä nykyään saa. Täällä naapurustossa on muutamia sellasia koiria, joista mä en tykkää yhtään, mut äiti aina vie mut toiseen suuntaan niin mun ei tartte pelätä. Jotkut koirat on sit ihan okei, niin niitä meidän ei tartte väistää. Autoja me ollaan kohdattu nyt tosi paljon, niin joskus mä maltan ohittaa ne ihan kiltisti. Äiti on ollu tosi ilonen, kun oon edistyny siinä. Se oli hirveen ylpeä, kun me käveltiin semmosen ison moottoritien lähellä enkä mä riehunu ollenkaan. Mä en vaan tykkää, että autot tulee liian lähelle. Tai vieraat ihmisetkään oikeestaan. Aina, kun joku tulee ovelle, mä ilmoitan kovaan ääneen että mä oon täällä eikä mulle aleta! Mut en mä oo kyllä oikeesti ees vihainen niille. Jos ne on äidin kavereita niin ne on munkin kavereita. Äidin pikkuveljestä mä tykkään tosi paljon, kun se tykkää musta. Se aina kehuu, että oon komee. Ja sit se rapsuttelee, ja tuo se joskus mulle makkaraakin. Sillon kun äiti ei vielä uskaltanu jättää mua yksin, se velipoika oli aina mun kanssa jos äidin piti mennä vaikka kauppaan. Se on tosi kiva.

Äiti on ollu aika kiireinen nyt tosiaan. Se on ollu menossa jossain ja sit se on tässä koneella naputellu tosi paljon. Onks tää muka kivaa? Kuulema jotain työjuttuja tekee ja asioita hoitaa. Olis mieluummin mun kanssa. Kyllähän se musta ja tosta Minni-kissasta huolen pitää tietty. Meistä vaan olis kiva, jos se huomiois meitä 15 tuntia vuorokaudessa! Ainakin!

Nyt on ollu hyvät ilmat niin me ollaan onneks tehty välillä toooooosi pitkiä lenkkejä. Monta tuntiakin saatetaan olla ulkona. Sit äiti on pitäny mua irti vähän tuolla metsässä ja pellolla, jos siellä ei oo muita, että mä saan haistella ja juosta. Siitä mä tykkään! Mut mä en ikinä mee kauas äidistä. Mä jahtaan tosi mielelläni sorsia, vaikka en mä niitä kiinni saa ja äiti sanoo, että ei ne mun kanssa halua leikkiä. Mut aina kannattaa koettaa. Se ei kyllä anna mun jahdata niitä hihnassa, ni se on vähän tyhmää. Ja mä tykkään kun äiti heittelee mulle keppejä. Hölmö luulee, että mä tuon ne sille takasin, mut varmana en tuo!

Sit me ollaan opeteltu semmosia hassuja temppuja. Äiti sanoo, että köyhän miehen agilityä. Se aina namilla houkuttelee mua kiipeämään penkeille ja semmosta. Mä tykkään ruuasta! Äiti sanoo että mä söisin varmaan mitä vaan. Mä maistaisin tosi mielelläni senkin ruokia aina, mut en oo uskaltanu kun se kieltää. Mut joskus se antaa mulle pienen palan, voi vitsi! Porkkanat ja banaanit on tosi herkkua. Äitin veli sanoo, että mä oon vähän lellilapsi, mut kyllä mun mielestä tota kuria vois olla vähän vähemmän… Siis miksei me voida mennä lenkillä sinne, minne mun nenä näyttää, kun siellä ois paljon mielenkiintosempia asioita? Ja miksi mun täytyy kotiin tullessa odottaa, että äiti riisuu kengät, ennen ku saan tulla sisälle asti… Mut äiti on hirmu ylpee kun mä tottelen, et kyllä mä sitten yleensä koetan olla nätisti.

Oonhan mä vähän äitin vauva silleen. Musta on tosi kiva nukkua sen vieressä. Aamulla mä en ees malttais lähtee pissalle, kun on niin kiva kölliä kainalokkain! Mut kun äiti nousee niin mä oon välittömästi valmis. Ja sit mennään reippaasti. Ja mä voisin vaan koko päivän istuu ja antaa äitin rapsutella mun korvia. Mä olin ihan kauhean mustasukkainen kun äidin kaveri oli yökylässä ja nukku sen vieressä. Siis mitä peliä se semmonen on, että mä en mahdukaan kainaloon! Hitsi! Mä menin sitten kostoksi makaamaan poikittain niiden päälle. Ja aamulla kyllä nurisin. Mut en mä viiti vihaseks alkaa. Äidin kaverit on kuitenkin silleen aika kivoja. Ne rapsuttaa. Ja saanhan mä maata äidin vieressä kaikki muut yöt. Jos äiti menee vaikka päiväunille tai sänkyyn lukemaan niin mä oon salamana sen vieressä. Ja äiti on salaa tosi tyytyväinen kanssa siihen.

Noi korvat muuten. Kun mä tulin sieltä Virosta niin mun korvat oli aivan kauheen likaset. Äiti putsas ja hoiti niitä ahkerasti, mut mua ärsytti se kakka siellä niin, että mä yritin itekin vähän tassuilla niitä puhdistaa. Sit vahingossa raapasin! Au! Äiti oli ihan kauhean suruinen ja huolissaan. Mut nyt mun korvat voi jo paremmin. On ne vieläkin aika kakkaset, mut äiti niitä hellästi puhdistelee ja hoitaa, niin ei oo enää ollu pipiä.

Ai nii, mä oon vähän niinku julkkis täällä päin. Tai ku tossa lähellä on koulu ja tässä kulkee tosi paljon niitä lapsia sitten. Ne aina kattelee mua jos oon pihalla tai parvekkeella ja vilkuttelee! Ne sanoo mua jättikoiraksi. Mä menisin mielelläni leikkimään niiden kanssa, mut äiti väittää että mä kaadan ne vahingossa kun innostun, niin ei olla sit menty. Harmi.

Täällä on tänään aurinkoinen päivä, niin me varmaan mennään taas pitkälle lenkille. Kivaa! Katotaan jos toi äiti jaksais vähän juostakin. Mä kävelen kuulema hienosti hihnassa nykyään, ainakin enimmäkseen. Oon oppinu uusia juttuja, äiti on ollu kauheen ilonen. Mä taidan mennä tästä vielä torkuille äidin sänkyyn, kun se vaan juo kahvia tossa. Heippa!

18.2.2012 Garou on ollut nyt vajaan kolme viikkoa täällä ja jokainen päivä menee edellistä paremmin. Stressitaso on selvästi laskenut – kun ensimmäisenä iltana vain pyörittiin ja läähätettiin, nyt jätkä malttaa asettua aloilleen matolle, omalle paikalle tai hoitoäidin sänkyyn, jos mitään ei tapahdu. Eikä jokaista liikettä ja ääntä tarvitse säikähtää, koti on todetusti turvallinen paikka.

Rappusetkin opittiin lopulta kulkemaan. Kerran vaan päätin, että nyt mennään eikä meinata, nappasin koiraparkaa valjaista kiinni ja puoliksi vetäen ja puoliksi kantaen sain sen alas asti! Kyllähän Garou yritti jarruttaa, mutta ei rimpuillut eikä valittanut, ja alas päästyä oli ihan riemuissaan, että hei, me mennään nyt lenkille! Lenkin jälkeen tein saman ylöspäin, ja siitä lähtien Garou on kävellyt raput ihan itse. Alkuun se oli vähän kompurointia, mutta nyt mennään jo sulavasti ja vauhdilla. Sisäsiisteyden kanssa ei ole ollut pienintäkään ongelmaa enää, kun ulos pääsee säännöllisesti, eikä tarvitse odotella vuokraisännän kotiinpaluuta.

Hihnassa kävelyä on nyt treenattu niin, että välillä sukat pyörii ja aivot vaikeroi :) Se alkaa jo mennä hienosti, ainakin silloin kun ollaan vain kahdestaan rutiinilenkillä eikä mitään liian ihmeellistä tule vastaan. Sinne mennään minne taluttaja käskee, ja juuri silloin kun taluttaja käskee. Koiria ei passaa edelleenkään ohittaa liian läheltä, mutta haukkumista ja kiskomista pahempaa ongelmaa ei ole ollut. Kiskominenkin on hiukan lieventynyt, tai sitten hoitomamma on vain saanut harjoitettua habaa sen verran, että pystyy paremmin pitelemään jätkäjätkää… Nyt me tosin tehdäänkin pitkät lenkit illalla tai yöllä, ettei muita ulkoilijoita olisi liikaa.

Pari päivää edellisten kuulumisten jälkeen Garou yhtäkkiä säntäsi lenkin aikana ohi ajavaa autoa kohti ja räksytti kuin heikkopäinen. Onneksi olin hihnan toisessa päässä skarppina, eikä mitään sattunut, mitä nyt itse hiukan pyllähdin. Tapa on kuitenkin siitä lähtien pysynyt – ilmeisesti autot ovat pelottavia ja ne pitää yrittää ajaa pois. Autojen ohittaminen on siis vaikeaa ja jopa vaarallista, senkin takia meillä lenkkeillään ruuhka-ajan ulkopuolella ja vältellään isompia teitä. Onneksi sentään pysäköityjä tai yli kymmenen metrin päässä ajavia autoja ei säikytä. Koetan mahdollisimman pian värvätä kaverin autoineen helppimään meitä siedätyshoidossa, jotta päästäisiin tavasta eroon. Google ja kaverien neuvot ovat myös kovassa käytössä, eiköhän tähän ajan kanssa ratkaisu kehitetä. Ihmiset eivät edelleenkään ole lenkillä ongelma, elleivät sitten epäilyttävästi juoksentele tyhmissä trikoissa… Silloin pitää haukahtaa. Mutta lähikoulun lapset saavat riehua lähelläkin, niitä olisi vain kiva mennä leikittämään ja nuuhkimaan. Vaan kun äiti ei anna siihen lupaa, niin on vain ohitettava nätisti.

Vähän aikaa sitten törmättiin lenkillä ekaa kertaa jäniksiin, joita täällä päin piisaakin joka nurkalle! Garoulla ei, luojan kiitos, ollut ainakaan hihnassa ollessa mitään intoa niiden jahtaamiseen. Ihmeellisiä otuksia ne olivat, ja kun
pitkäkorvalauma oli sännännyt pois, piti niiden istumapaikat nuuhkia tarkkaan. Tosi outoja kavereita, äänettömästi vain lähtivät haneen! Mutta Garou ja jänikset sopivat hyvin samaan naapurustoon, me ei pupuista kamalasti välitetä kun ei nekään meistä.

Perustottelevaisuus on aika hyvin hanskassa, sitäkin ollaan harjoiteltu. Hihnan kiinnittämistä varten istutaan, vasta luvan jälkeen syödään, jatkuvasti ei tarvitse pyrkiä syliin jne. Kotosalla yksin oleminen on sujunut kuin unelma, vartista siirryttiin kivuttomasti tuntiin ja siitä eteenpäin. Pari kertaa ollaan kokeiltu myös vapaana olemista isolla ruohokentällä lähellä kotia, ja sekin on sujunut ällistyttävän hyvin! Garou ei ole mennyt liian kauas, kun olen kävellyt omaan tahtiini, ja kutsuttaessa on tullut luokse. Tosi hieno homma, hoitoäiti kun ei jaksa eikä uskallakaan näin talvisin hirveästi antaa jätkäjätkälle juoksuliikuntaa… En ole muuten koskaan nähnyt minkään koiran juoksevan niin nopeasti kuin Garou, pelkkänä mustana salamana umpihangessa!

Kiitos rekkulaisille, kun annoitte meille mahdollisuuden tähän :) Garou viettää tavallista koiran elämää ja sen äitinä on ilo olla. Jokainen pienikin edistysaskel on riemun paikka, eikä näin mahtavan koiran kanssa haittaakaan tehdä töitä. Vaikka samaa asiaa joutuisikin ajamaan läpi pitkään, kuten rappusten kohdalla.

***

Kastroitu uros, noin 3-4v.

30.1.2012 Garou saapui kotihoitoon Tampereelle, jonne sitä voi mennä katsomaan sovitusti.

Kuulumisia kotihoidosta:

4.2.2012 Heippa täältä Garoun kotihoitopaikasta Tampereelta! Tässä on vähän tietoa ensimmäisen viikon sujumisesta.

Kaikkien ensimmäiset ajatukset Garousta ovat olleet ISO ja IHANA. Jätkä on todellakin isokokoinen ja komea – saksanpaimenkoiraperimä on aika selkeä, eräät veikkaavat myös nöffiä mahdolliseksi esi-isäksi. Isoksi ja pitkään tarhalla olleeksi koiraksi Garou on yllättävän helposti hallittavissa. Se ei kuitenkaan ole sama kuin “helposti hallittavissa”, koska oman pään mukaan olisi NIIIIIIIN paljon kivempi mennä kuin hoitoäidin komentojen, ja alkuperäinen koulutus on mitä on. Käskyt “istu”, “tänne” ja “mene pois” onnistuvat melko hyvin, parhaina päivinä myös “maahan” ja “paikka” löytyvät muistista.

Hihnassa kiskotaan niin maan hitsisti, mutta pysähtyminen ja kielto tehoavat varsin monesti eikä koko lenkkiä tarvitse mennä juosten. Varsinaista hihna- tai tottelevaisuuskoulutusta emme ole vielä aloittaneet, kun aikaa on kulunut niin vähän – arjen sujuminen riittää toistaiseksi, kurissa ja herran nuhteessa elämisen ehtii opetella myöhemminkin ;)

Yksinään Garou on ollut vasta noin vartin pätkiä. Se on kuitenkin sujunut hyvin. Ei ole kuulunut itkua eikä tavaroita ole hajonnut. Kissa tosin on koko ajan seurana, vaikka ylimpiä ystäviä eivät ole – kumpikin vuorollaan yrittää vähän komentaa toista, ja kun se ei onnistu, niin loppupäivä mulkoillaan pahasti. Enimmäkseen Garou kuitenkin ymmärtää väistää, eikä se jahtaa kissaa tai ole sille vihainen. Olisi vaan kiva vähän leikkiä…

Garou on enimmäkseen sisäsiisti, ei vahdi ruokaansa tai omaa paikkaansa, ei pure eikä juuri hypi. Kaksi isompaa ongelmaa meillä on ollut – remmirähjäys ja ulkorappuset. Jos lähellä näkyy toinen koira, on hoitoäidin tajuttava heti kiepauttaa nokka vastakkaiseen suuntaan ja viedä jätkä määrätietoisesti kauemmas. Jos vieras koira ehtii haukahtamaan, tahtoo Garou heti näyttää sille kuka on kuka, ja siinäpä onkin estämistä. Parvekkeelta vieraita koiria kuitenkin maltetaan katsella ääntä päästämättä, eikä horisontissa omia asioitaan toimittavista piskeistäkään välitetä – tilanne ei siis ole ihan niin paha kuin voisi olla. Autoja tai vieraita ihmisiä Garou ei hauku tai jahtaa, edes ohi juoksevia lapsia.

Toinen ongelma on tosiaankin sinne lenkille asti pääseminen. Alivuokralaisasunnostani pihalle johtaa metalliset kierreportaat, joita Garou pelkää kuollakseen. Ahkeralla treenauksella, maanittelulla ja nakin tarjoamisella ollaan edetty pari askelmaa, mutta alas asti pääseminen on kaukainen unelma. Onneksi vuokraisäntä on ymmärtäväisenä päästänyt meidät ulkoilemaan oman asuntonsa kautta sisärappusia pitkin, koska Garoun mielestä lumessa kaiveleminen, lumipallojen jahtaaminen ja tienvierustan haistelu on TÖRKEÄN KIVAA ja tarpeetkin on mukavampi tehdä ulos kuin lattioille.

Energiaa ja työsarkaa jätkäjätkässä riittää! Se on kuitenkin aivan ihana kaveri. Jokainen tuntematon on Garoulle vain ystävä, jota ei ole vielä tavattu, ja jonka syliin olisi mukava pompata, kun vain mahtuisi! Rapsutukset on toooosi kivoja ja hoitoäidin sänky on yhtä kuin meidän sänky. Jos rappusissa reipastutaan, saattaa olla, että en raaski luopua tästä riemupussista ollenkaan vaan se jää tänne asumaan. :)

30.1.2012 Garou saapui Suomeen kotihoitoon. Garou on aivan mahtava herra! Parin päivän kokemuksella on todettu pojan tulevan toimeen niin lasten kuin kissojen kanssa. Toisista koirista ei vielä lähempää kokemusta ole, mutta tarhalla se ilmeisesti oli ottanut yhteen toisen uroksen kanssa, joten samaan kotiin toisen uroksen kanssa sitä ei luovuteta. Garoun kanssa tarvitsee harjoitella hihnassa kulkemista, sekä perustottelevaisuutta, mutta koirakokemusta omaavalle ihmiselle Garou olisi mitä parhain valinta! Ja livenähän tämä upea koiruus näyttää ehdottomasti paljon valokuvia paremmalta! Garouta voi käydä katsomassa Tampereella kotihoitopaikassa sovitusti.

Garou (reg. 20855) on n. 3-vuotias uros, joka etsii kotiaan Tallinnan tarhalla. Tarhaelämä onkin ehtinyt venähtää pitkäksi, sillä Garou päätyi tarhalle jo 11.4.2011.

4.10.2011 Häkissään kehää kiertävä ja itsensä ympäri hyppivä Garou on selvästi turhautunut tarhalla olosta. Koira näyttää silti erittäin helposti lähestyttävältä ja on häkkivierailustani innoissaan, antaen kiinnittää hihnan kaulaansa muitta mutkitta. Häkistä ulos lähdettäessä poika sen sijaan näyttää voimavaransa ja kirmaamme nurmikentälle rivakkaa vauhtia hihna ojossa.

Kierroksilla käyvässä pojassa on pitelemistä ja hihnakäytöksessä sen myötä tulevalle kodille rutkasti hiottavaa. Poikkeamme Garoun kanssa koira-aitauksessa, jossa se saa jolkotella vapaana, mutta pääosin Garou purkaa energiaansa aitauksesta löytämänsä pallon pilkkomiseen. Jätän kierroksia nostattavat pallon heittämiset väliin ja päätän vain tarkkailla koiraa, ja pian huomaankin Garoun peri-paimenkoiramaiseen tapaan, paitsi kanniskelevan oma-aloitteisesti leluja suussaan, myös tarkistavan sijaintiani säännöllisesti. Poika rientää myös kutsuttaessa luokseni ja tarjoaa vauhdikkaasti istumista jo kun käteni on vasta hakeutumassa taskuun namipalkkoja etsimään. Tarhan väki onkin viime aikoina työstänyt koiria sen verran paljon, että tämä huomattavasti näkyy niiden käytöksessä eikä Garoukaan ole poikkeus. Garoulla lisäksi kontaktiherkkyyttä lisää sen toimintaa kaipaava rotuperimä.

Vauhdikkaan Garoun tulevalla kodilla olisi hyvä olla koirakokemuksen lisäksi sekä aikaa että tahtoa tehdä Garoun kanssa rauhoittumisharjoituksia, sillä stressin purkamiseen kuluu varmasti kotioloissakin vielä hyvä tovi. Garou haukkui häkissään ja ulkoaitauksessakin se ärhenteli ohikulkeville uroskoirille. Ihmisen kanssa Garou sen sijaan vaikuttaa hienoluonteiselta ja on tämänhetkisestä turhautumisestaan huolimatta peruspositiivisen oloinen koira, jonka soisi jo löytävän oman loppuelämän kotinsa.

12.7.2011 Garou on löydetty laihassa kunnossa huhtikuussa ja se on siitä asti etsinyt omaa ihmistään tarhalla. Hoikkuudestaan huolimatta Garou on komea ilmestys häkissää. Pojan säkä on n. 65cm.

Lenkille Garou lähtee enemmän kuin mielellään ja kerääntynyttä energiaa pojassa riittää. Hihnassa kulkemista täytyy Garoun kanssa vielä opetella. Päätämme viedä pojan leikkiaitaukseen touhuamaan ja sinne Garou pujahtaakin enemmän kuin mielellään. :) Pallot ovat tämän paimenkoiran mielestä tosi POP ja niitä on kiva jahdata, noutaa ja repiä. Namitkin kelpaavat, tosin hiukan saa sormiaan varoa jotteivät “nakit” mene sekaisin. ;)

Garouta on todennäköisesti edellisessä elämässään koulutettu. Istumista poika tarjoaa nopeasti, maahan meno sujuu pienellä avustuksella ja poika menee herkästi sivulle istumaan. Garousta ei varmasti ole pelkäksi sohvaperunaksi ja näkisinkin tämän herran enemmän kuin mielellään harrastavassa perheessä. Garou kaipaa myös vielä lisäkoulutusta :)

Garoun innokkuuden ja höseltämisen vuoksi sitä ei luovuteta pienten lasten perheeseen. Toisen uroksen kaveriksikaan ei Garou lähde. Garoun suonissa virtaa mahdollisesti Itä-Euroopan paimenkoiran tai saksanpaimenkoiran verta, ja tulevalla omistajalla olisi hyvä olla kokemusta vastaavista koirista.

Luovutusmaksu kastroidusta uroksesta on 200 e, mikä sisältää EU-passin, mikrosirun, rokotukset, loishäädöt, kastroinnin sekä traces-tarkastuksen.