Evita

Lisätty sivulle: 2007-10-27

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Evita
16.9.2013 Evitasta tuli enkelikissa.

Evita lopetettiin herpeksen ja vaikean pikään kestäneen allergisen oireilun takia. Kiitos Evitalle yhteisistä vuosista ja kokemuksista. Opetit minulle paljon.

“Älä ajattele, että elämä on lyhyt.
Ajattele: – miten erikoinen kokemus
Kun siinä ei ole kysymys pituudesta lainkaan,
vaan että ylipäänsä on saanut kokea tämän.”
Eeva Kilpi

***

10.2.2008 Evita muutti omaan kotiin Helsinkiin.

***

Kuulumisia ja kuvia kodista:

9.10.2008 Nyt toisaalta eläinlääkäri sanoi ettei toista kissaa kannata edes ottaa, koska Evitalla on todennäköisesti kissojen herpesvirus. Vaikka toinen kissa ei saisikaan herpeksestä oireita voisi Evitalle olla toisen kissan seura liian iso stressi ja aiheuttaa kaikkea ikävää.

Käytin Evitaa tosiaan pari viikkoa sitten taas silmälääkärillä ja sen silmään oli ilmestynyt uusi pieni sarveiskalvon haavauma, jota hoidan antibioottitipoin. Tämän viikon tarkastuksessa haavauma oli lähtenyt paranemaan. Silmäoireet ja korvatulehdukset ovat todennäköisesti herpesviruksen aiheuttamia. Syötän kissalle myös lysiiniä kahdesti päivässä ainakin jonkun kolmen kuukauden ajan ja laitan kosteutustippaa koko sen loppuelämän useamman kerran päivässä. Toivottavasti se näillä pysyisi kunnossa. Muuten menee hyvin.
-Suvi

9/2008 Hei, ohessa muutama kuva Evitasta kesän alusta. Alkukeväällä käytin Evitaa silmiin erikoistuneella eläinlääkärillä, joka totesi sokean silmän ennusteen olevan niin huono, että se kannattaa poistaa. Sen läpi oli luultavasti joskus mennyt jokin ja silmä oli täynnä kiinnikkeitä eikä tosiaan nähnyt mitään ja vuosi. Toisessakin silmässä on sarveiskalvon arpeuma ja sumentuma, mutta sille ei tarvitse tehdä mitään ellei se ala oireilemaan.

Sokea silmä poistettiin ja itse leikkaus meni hyvin, mutta sen jälkeen ilmeisesti kaulurista johtuen Evitan molemmat korvat tulehtuivat ja jouduin pesemään niitä ja laittamaan antibioottitippaa useita viikkoja. Evitan leukaan tuli myös finnejä kaulurin takia, mutta ne hävisivät muutamissa viikoissa. Eläinlääkärikäynnit tulivat aika kalliiksi näin opiskelijabudjetille, joten Rekkurescue maksoi ne kaikki. Tästä iso kiitos, olisin ollut aika pulassa ilman järjestön apua.

Kesällä Evita oli jo kovin rohkea ja sosiaalinen, minua se ei pelkää enää ollenkaan eikä useimpia vieraitakaan. Yöt se nukkuu aivan vieressä ja käy välillä tuomassa leluja sänkyyn. Sylissäkin se viihtyy jos sen siihen nostaa ja leikkiä se haluaisi kaikki aamut ja illat.

Kesällä kävi myös ikäviä juttuja, sillä Evita pääsi pakoon – kahdesti. Ensimmäinen kerta oli omaa tyhmyyttäni kun en arvannut kissan lähtevän parvekkeelta mihinkään, sitä sen verran ulkomaailma kuitenkin pelotti. Evita löytyi, muttei uskaltanut ulkona antaa ottaa kiinni, joten isäni sai kaveriltaan lainaksi kissaloukun jolla kissa saatiin takaisin ja se oli hyvin tyytyväinen. Muutamaa viikkoa myöhemmin vierailin vanhemmillani Haminassa. Vein kissan tasan kerran ulos valjaissa, jolloin vieressä olleen auton varashälytin alkoi soida ja kissa rimpuili vapaaksi. Saimme sen kuitenkin parin päivän päästä loukutettua ja taas kotiin. Nyt Evita on ulkoillut vain häkissä. Valjaisiin en oikein enää luota ja toisaalta kissaa pelottaa myös ulkona sen verran paljon, ettei valjaissa ulkoilutuksessa ole kovasti järkeä.

Käytin Evitan eilen hammaskivenpoistossa uudemman kerran, ja nyt kun se on tottunut hampaiden pesuun sen hampaiden pitäisi toivon mukaan pysyä hyvässä kunnossa jonkin aikaa.

Evita on edelleen erittäin hyväluonteinen kissa. Se ei ole kertaakaan raapinut tai purrut niin että olisi tullut jälkiä, joskus toki voi vähän harjailu tai kynsienleikkuu ärsyttää jolloin Evita kevyesti näykkii tai potkii. Mitään huonekaluja tai tavaroita Evita ei ole ikinä tuhonnut. Syliin voi napata milloin vain halailtavaksi ja pussailtavaksi. Evitan huomaavaista luonnetta kuvaa hyvin se, että eilenkin rauhoituksen jälkeen tokkuraisena ja pahoinvoivana se kävi kahdesti oksentamassa siististi hiekkalaatikkoon. Eihän toki lattialle sovi oksentaa! -Suvi

1.3.2008 Hei,Päivittelen Evita-kissan kuulumisia. Evita sai kodin Helsingistä ainoana kissana. Asumme kahdestaan yksiössä Merihaassa. Muutama päivä Evitan saapumisen jälkeen meni oikein hyvin, kissa oli rohkea ja sosiaalinen. Parin päivän kuluttua huomasin kuitenkin kissan ravistelevan päätään niin paljon, ettei kaikki voinut olla kunnossa. Kissa myös haisi vähän oudolta ja sen pureskelemat lelut olivat pahanhajuisia. Ensimmäisen viikon jälkeen menimmekin eläinlääkäriin.

Evitalla oli pahasti tulehtunut ientasku, jonka vuoksi poskihampaat jouduttiin poistamaan toiselta puolelta. Myös joitain katkenneita hampaita poistettiin. Hammaskiveä oli myös paljon. Korvissa oli paljon korvapunkin jätöstä ja kissa sai loishäädön ja korvia pestiin. Eläinlääkäri epäili kissan olevan aiemmin arvioitua vanhempi, ehkä 5-10 vuotias.

Eläinlääkärireissun jälkeen Evita muuttui paljon leikkisämmäksi ja tietysti rauhallisemmaksi rapsuteltaessa, kun pää ei enää kutissut. Korvat alkoivat kuitenkin parin päivän jälkeen tunkemaan ulos punkin jätöstä ja uudelleen kutiamaan. Nyt monien korvienpesujen jälkeen kissasta on tullut aika eristäytynyt. Kaikki lähestymisyritykset ovat sen mielestä nyt yrityksiä putsata korvia ja niitä pitää mennä pakoon. Korvat sentään näyttävät jo aika puhtailta.

Nyt olen huolestunut Evitan jatkuvasti vuotavasta ja punottavasta sokeasta silmästä. Menemmekin ensi viikolla näyttämään sitä silmiin erikoistuneelle eläinlääkärille. Toivottavasti terveysongelmat pian loppuisivat ja kissasta tulisi luottavaisempi.

– Suvi

*****

NAARAS, noin 2-3v (syksyllä 2007), Tampereella

30.1.2008 Lisätty uusia kuvia Evitasta. Neidosta ei ole tullut vielä yhden ainoaa kyselyä vaikka kyseessä on oikein mukava nuori kissa.

13.12.2007 Kuulumisia: Evita on todella ystävällinen ja kiltti kissa. Antaa ottaa syliin ja silitellä, vaikka vähän pelottaisikin. Sähinät, murinat ja raapimiset eivät kuulu tämän tytön käytökseen ollenkaan. Kun Evita tutustuu ihmisystäväänsä paremmin alkaa oma-aloitteinen hellyyden kerjäys. Evita on luonnollisesti aivan yhtä ystävällinen myös toisia kissoja kohtaan, mutta olisi varmasti onnellisin joko yhden rauhallisen kissan kaverina tai ainoana helliteltävänä. Evitalla ei siis ole ongelmia pärjätä isossakaan porukassa, mutta jos meno muuttuu liian villiksi tämä hieno lady vetäytyy omaan rauhaansa. Selkeästi mieluisin kaveri Evitalle täällä hoitopaikassa on seniorikissa, joka käyttää päivänsä lähinnä nukkumiseen eli jos tulevassa kodissa on jo kissa olisi hyvä että se olisi siltä rauhallisemmalta puolelta.

Evitan toinen silmä on vahingoittunut elämän tiimmellyksessä, silmää ei kuitenkaan ole tarvinnut poistaa, mutta kosmeettinen haitta siitä tietenkin on jäänyt. Evita pärjää vallan hyvin yhdelläkin silmällä ja olisi mainiota jos Evitalle löytyisi koti, joka haluaisi tarjota pikku merirosvolle sen oman kotilieden Evitan vammasta huolimatta, sillä se ei kissaa huononna. Evitan turkki on jännän värinen ja tavallista pehmeämpi, jokaisessa tassussa on valkoiset sukat ja kauluri on myöskin valkoinen.

Evita on aivan loistopakkaus, joka tykkää erityisesti olla valokuvattavana. Oikea hieno neiti!

26.10.2007 Seurallinen Evita emo tyttärineen (Negrita, Lotus ja Altea) kaipaa jo pian omaan kotiin.

Kertomus: Hylätty kotikissa löysi piilopaikan roskatynnyrin vieressä romun alla ja synnytti 3 pentua- musta, sininen ja raidallinen- kaikki tyttösiä. Emo-kissa on ystävällinen ja rakastava, ikävöi ja kaipaa ihmisseuraa. Sen silmä on aikaa sitten vioittunut mutta se ei ole tulehdunut ja leikkausta (silmän poistoa) ei tarvita. Pennut ovat vielä vähän ujoja ja pelokkaita, mutta eivät mitenkään villejä tai aggressiivisia.

KULUKORVAUS kissasta on 100€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, rabiesrokotuksen, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun sekä sille on tehty sienitesti. Yli 6kk ikäiselle kissalle on tehty lisäksi myös fel- ja fiv -testit. Kissalla on oma virallinen eu-passi josta toimenpiteet käyvät ilmi.