Elmeri
Lisätty sivulle: 2017-10-10
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

***
Uroskoira, 10kk kastroidaan
11.10.2017 Elmerin silmä on tänään tutkittu eläinlääkärin toimesta ja kyseessä on synnynnäinen poikkeavuus jonka vuoksi toinen silmä ei ole kehittynyt normaaliksi. Tällä hetkellä ei vaadi toimenpiteitä.
10.10.2017 Elmeri lempinimeltään Elmo on puhdasrotuinen cane corso joka siirtyi yhdistykselle uutta kotia etsimään. Elmo on oikein ystävällinen ja erittäin energinen poika joka tarvitsee paljon tapakoulutusta. Elmon toinen silmä tullaan yhdistyksen toimesta tutkituttamaan ja hoitamaan mahdollisuuksien mukaan mutta tulevan kodin tulee olla varautunut siihen että silmä saattaa jatkossakin tarvita eläinlääkärin hoitoa. Elmo kävelee hihnassa nätisti, saattaa hieman haukahdella innoissaan vastaantuleville koirille tai ihmisille. Elmo tulee toimeen narttujen kanssa, urosten kaveriksi Elmoa ei suositella. Ei sijoiteta pienten lasten perheeseen ison kokonsa sekä silmävammansa vuoksi. Elmolle etsitään kotia omakotitalosta ja tulevalta omistajalta odotetaan kokemusta kyseisestä rodusta. Elmo on säkäkorkeudeltaan n.70cm ja painoa pojalla on 45,2kg. Kotihoidossa tällä hetkellä Hattulassa.
KULUKORVAUS koirasta on 300 €. Kulukorvauksella koira on saanut rabies- ja nelosrokotuksen (parvo, penikkatauti, tarttuva maksatulehdus, kennelyskä) ja on madotettu vähintään kertaalleen. Se on tunnistemerkitty ja siru on rekisteröity Turvasiru.fi- palveluun. Koira on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi






