Dunai

Lisätty sivulle: 2007-01-02

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Dunai
20.1.2007 Dunaista tuli koiraenkeli

***

Kuulumisia kodista:

20.1.2007 Suureksi surukseni Dunai nukkui pois eilen. Joulukuussa eläinlääkäri huomasi sen takajalkojen heikentyneen, mutta särkylääkkeillä koiran olo koheni ja kaikki näytti hyvältä.Tammikuussa Dunain olo ja kunto kuitenkin yllättäen huononivat, särkylääke ei enää näyttänyt riittävän poistamaan kaikkia kipuja, mutta munuaiset eivät olisi kestäneet suurempia määriä. Päätin päästää Dunain pois ennen kuin sen olo olisi tullut sietämättömäksi. Toivon, ettei se vielä ehtinyt kärsimään.

Sopeuduttuaan Dunai oli koirana kuin ihmisen ajatus. Luotettava ja vaatimaton, kiltti ja ystävällinen kaikille aina. Se oli tyttären turvakoira. Dunaille tärkeitä olivat oma emäntä, perhe ja koti – se lenkkeili innoissaan, mutta yhtä mukavaa oli palata kotiin. Se oli varmaan jo vanha koira meille tullessaan, mutta sitä oli vaikea uskoa, niin iloinen ja virkeä se oli. Olisin niin toivonut, että olisin saanut pitää uskollisen koirani paljon pidempään.

Kiitos Rekuille ja Riikalle hienosta koirasta,
Susanna

***

12/2004 Dunai sai kodin Kirkkonummelta

***

Kuulumisia kodista:

4/2005 Meillä menee edelleen hyvin; Dunai on kotiutunut ja on oikein vireä ja iloinen kotona. Muualla rauhallinen ja hyvin käyttäytyvä ja vähän varuillaan (sen kait on elämä opettanut)ja kaikkialla kiltti, kuuliainen ja ystävällinen. Kelpo koira siis! Eilen käytiin eka kertaa koirakoulussa (Dunai on täysin hallittavissa ja osaakin suht paljon, mutta ajattelin että koulussa voisi olla hauskaa meillä molemmilla). Ohjaaja sanoi Dunaita taluttaessaan: Täähän osaa! Ja niin se osaakin; kun vain emäntä osaisi pyytää paremmin. Kiitos vielä hyvästä työstä ja iloista vappua, t. Susanna & Dunai

3/2005 Dunai on nyt ollut meillä 2,5 kk ja rupeaa asettumaan taloksi. Dunai on edelleen kiltti ja rauhallinen koira ja ystävällinen kaikille. Vaikka kiltti ja tottelevainen, se on myös vireä ja leikkisä ja kiinnostunut kaikesta ympärillään. Vieraita ihmisiä se vähän varoo, mutta menee kuitenkin luokse pyydettäessä ja tykkää rapsutuksista. Kaikille se on kuitenkin rikkumattoman ystävällinen ja kiltti. Vieraista koirista lenkillä se on nykyisin kiinnostunut, mutta ei koskaan rähise kenellekään, ei vaikka vastapuoli räyhäisi miten paljon tahansa. Kotona Dunai antaa kahden koiravanhuksemme olla rauhassa ja väistää niitä, aina kun on tarpeen. Kissoihimmekin Dunai rupeaa jo tottumaan alun kummastelun jälkeen ja nuoremman kollin kanssa niistä on tullut kavereitakin; kissakin hakeutuu Dunain luo monta kertaa päivässä puskemaan ja pujottelemaan Dunain mahan alta ja sen jalkojen välistä. Jotkut asiat Dunaita vähän vielä pelottavat: pysäköidyt autot, bussit ja bussipysäkit, mutta kaikkia noita on täällä maalla onneksi vähän. Dunai on terve (kolme hammasta lisää piti poistaa sen Virossa poistetun lisäksi, mutta muita ongelmia ei sitten ole ollutkaan), hyväkuntoinen ja innokas lenkkeilijä. Dunai on tosi hyvä koira ja olemme onnellisia, että olemme saaneet sen perheeseemme. Monet kiitokset hienosta koirasta sekä erinomaiselle naisporukalla avusta, tuesta, opastuksesta ja hyvästä seurasta Dunain hakureissulla joulukuussa 2004. Susanna, Dunai ja muu perhe

***

Dunai on keski-ikäinen koiraherra, jossa on rotuna ainakin saksanpaimenkoiraa

Dunai vietiin Virossa kotihoitoon. Sen toinen kulmahammas on irti ientä myöten ja roikkuu ikävästi aiheuttaen varmasti kipua. Hammas hoidetaan Virossa lähipäivinä. Se antoi nätisti tutkia hammastaan, heittäytyi vain selälleen hyvänä pidettäväksi.

Dunai on keski-ikäinen koiraherra, jossa on rotuna ainakin saksanpaimenkoiraa. Poika on elellyt kadulla, josta tie kävi tarhalle marraskuun alussa. Dunai on luonteeltaan aivan kultainen ja ehdottomasti ystävällinen ja kiltti kaikille. Ei rähjännyt uroksille, ei nartuille. Haukkunut se ei kertaakaan koko aikana kun sen kanssa olimme. Dunai ei vedä remmissä, se kulkee nätisti vierellä ja tutkii ympäristöään. Säkä on n. 55cm.