Doris

Lisätty sivulle: 2006-12-29

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Doris
Doriksesta tuli Enkelikoira

Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
saan kulkea rajoilla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden
olen pilven lento
olen kasteisen aamun pisara hento.

En ole poissa, vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun
ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.

***

5.10.2009 Doris sai uuden kodin Huittisista.

***

Leikattu narttukoira, noin 5v.

Doris etsii uutta kotia omistajien elämäntilanteen muutoksen vuoksi. Doriksen arvioitu ikä tällä hetkellä on 5 vuotta. Nykyisessä kodissaan Doris on ollu 3 vuotta. Nyt valitettavasti elämäntilanteen muutoksen vuoksi Doris etii uutta,osaavaa, rodusta aiempaa kokemusta omaavaa omistajaa. Uudelta omistajalta vaaditaan suurta motivaatiota ja halua huolehtia koirasta, joka antaa haastetta. Dorista ei luovuteta perheeseen, jossa on lapsia tai muita koiria.

Doris ei ole koira sieltä helpoimmasta päästä: pelkonäykkimistä voi ilmaantua, sillä Doris ei luota helposti ihmisiin. Uuden omistajan täytyy varautua siihen, että koiran luottamus ei synny ehkä ensimmäistenkään viikkojen aikana vaan tuttavuutta täytyy tehdä hitaasti. Mutta kerran Doriksen luottamuksen ansainnut saa tytöstä erittäin uskollisen ja huomaavaisen ystävän. Nykyisille omistajilleen Doris on ollut ensimmäisestä päivästä alkaen rotikkamaiseen tapaan uskollinen ja erittäin rakastava koiruli.

Doris osaa peruskäskyt ja tottelee niitä hienosti ja ymmärtää naksutinkoulutuksen. Doris jouduttiin steriloimaan heinäkuussa 2009 kohtutulehduksen vuoksi. Luonteeltaan Doris on ruokaa ja nukkumista rakastava leppoisaan elämään tottunut neiti. Tyttö rakastaa palloja ja osaa kyllä toisinaan “repäistäkin” ja olla hyvinkin pentumainen. Urheilu ei välttämättä ole Doriksen lempipuuhaa: lenkille tietenkin on päästävä, mutta silloin Doris nauttii eniten, kun saa löntystellä ja haistella rauhassa. Doriksella on erittäin vahva hajuaisti ja jäljestäminen yms. puuha olisi sille erittäin mielekästä toimintaa.

Vahtiviettiä tytössä ei ole lainkaan. Vieraat yms. saavat tulla sisälle ilman haukkumista tms., mitä nyt tytön on päästävä haistelemalla “skannaamaan” kaikki mahdollinen:) Doris on täysin sisäsiisti, eikä koskaan ole tehnyt tarpeitaan sisälle. Doris on tottunut kerrostaloasumiseen, eikä tyttö myöskään ole haukkunut sisällä.

Epäluulo vieraita ihmisiä kohtaan on asia, jonka kanssa ollaan tehty töitä. Epäluulo ei osoitu suorana aggressiivisuutena: vieraat saavat vapaasti olla samassa tilassa. Tällöin Doris on hyvin usein omissa oloissaan rauhallisesti makoillen. Vieraan ihmisen läheisyys, silitykset tms. on asia mikä tyttöä pelottaa ja ahdistaa. Välinpitämätön asenne vieraita kohtaan häviää tyystin omistajien kanssa ollessa: tyttö kiehnää ja hakee läheisyyttä tutuista ihmisistä todella mielellään.

Doris on kaikenkaikkiaan persoonallinen, hyvin rotikkamainen ja rakastettava koira. Doriksella olisi vielä monta vuotta elettävänään ja oikean ihmisen kanssa Doriksesta saisi varmasti hienon ja uskollisen ystävän. Doris asuu tällä hetkellä Kuopiossa,mutta sitä voi käydä katsomassa myös Helsingissä sopimuksen mukaan.

***

5/2006 Doris sai kodin Joensuusta perheen ainoana koirana

***

Kuulumisia kodista:

11.12.2008 Dorikselle kuuluu hyvää:) Tyttö on ollut meillä nyt n. 2,5 v ja aika on kyllä mennyt todella nopeasti! Doris on sama vanha persoonallinen itsensä. Tytöstä on tullut ehkä kuuliaisempi kuin ennen ja osaa hienosti kysyä jos jotain haluaa:) Tietynlainen pentumaisuus ja “hökeltäminen” on vielä tallella ja odotellaankin toisinaan jo iän tuomaa rauhallisuutta, mutta nukkuminen on kyllä vieläkin dorkun lempiharrastus:)

Epäluulo vieraisiin on todella ikävä asia, jota ollaan vuodet koitettu kitkeä pois huonolla menestyksellä. Doris kun vain päästää “luottorinkiinsä” todella harvan ihmisen. Ongelmakoirakouluttajan antamilla ohjeilla hommaa on parannettukin, ehkä. Mutta olen jo aika varma, ettei tytöstä koskaan tule kaikkien rakastamaa ja paijattavaa koirulia, vain meidän harvojen. Ja meille tyttö onkin sitten todellinen hellyyden kipeä kaveri.

Laitan liitteenä valokuvan tältä kesältä, jonka voi laittaa sivuillenne:)

14.1.2007 Doris jakselee oikein hyvin. Doris on todella persoonallinen koiruli. Tytöstä on tullut kova juttelija :) Varsinkin aamuisin ja lenkille lähdettäessä tulee jos jonkinmoista pörinää ja mörinää. Dorikselle määrättiin pitkä estolääkitys jatkuvien virtsatulehdusten takia, mutta se ei ole menoa haitannut. Toiset koirat ovat edelleen aika paha paikka, mutta etenkin makupalat lenkillä auttavat paljon. Nallekarhut ovatkin vieneet paikan Doriksen karvaisina kavereina:)

6/2006 Moi! Tässä olisi hieman kuulumisia Doriksesta. Tyttö on ollut meillä nyt kuukauden ja on mennyt todella hyvin. Doris on hyvin hellyydenkipeä kaveri, joka rakastaa ruokaa yli kaiken=) Doriksella ei ole minkäänlaista vartiointiviettiä, mikä tuli eilen todistetuksi, kun huoltomies kävi asunnollamme meidän poissa ollessamme. Doris oli vain kerjännyt rapsutuksia ja seuraillut miehen toimia =)

Doriksen lempipaikka on varmaankin kesämökki, missä saa juosta vapaasti ja kahlailla järvessä. Vene oli neitoselle uusi asia ja sille piti hieman haukkua ja puraisi Doris sitä laidastakin muutamaan otteeseen =D Lelut ovat neidille kovin tärkeitä, etenkin pallot, joista tyttö ei helpolla luovu =) Olen aloittanut Doriksen kanssa naksutin koulutuksen, mikä tytöllä olikin hyvin muistissa, kiitos kotihoitajan =) Rappuset ovat Dorikselle edelleen pelottava asia, mutta ne mennään ylös ja alas hitaasti mutta varmasti. Doris ei ole niin itsepäinen kuin ekaksi aavistelin, mutta kyllä sitäkin toisinaan löytyy. Doris on hyvin rauhallinen ja päivät menevätkin suurimmaksi osaksi nukkuessa. Doris on sopeutunut meille hyvin ja on ensimmäisestä päivästä lähtien käyttäytynytkin niin kuin olisi aina meidän luona asunut=)

***

Narttukoira, kotihoidossa Suomessa

20.4.2006 Doris on sopeutunut mainiosti kotihoitopaikkaansa, joka sijaitsee kerrostalossa. Se ei hauku sisällä, eikä ole kiinnostunut portaikosta kuuluvista äänistä. Ainoastaan öisin Doris saattaa satunnaisesti haukahdella, jos se kuulee mielestään jotain epäilyttävää. Sisällä Doris on hyvin rauhallinen, ja viettää suurimman osan ajasta nukkuen tai luiden parissa puuhaten. Toistaiseksi sillä ei ole ilmennyt mitään merkkejä eroahdistuksesta, jää kotiin kiltisti haukkumatta, eikä myöskään tuhoa paikkoja. Doris on täysin sisäsiisti. Ihmisiä kohtaan se on ystävällinen, vieraille hieman välinpitämätön, mutta tutuilta kerjää rapsutuksia ja nauttii ihmisen läheisyydestä.

Doris on erittäin mukavaa lenkkiseuraa, ei vedä eikä sinkoile hihnassa. Ei myöskään rähjää toisille koirille ohitettaessa, ellei toinen aloita. Toisen haasteeseen tämä tyttö kyllä kuitenkin varmasti vastaa. Nartuista Doris ei oikein välitä, mutta ainakin pienempien urosten kanssa Doris tulee juttuun ihan mukavasti eikä haasta riitaa. Sen suhteen Doris ei kuitenkaan ole urosten kohdalla kärsivällisempi kuin narttujenkaan, että mikäli toinen sattuu ärähtämään niin Doris ei sitä kauaa hyvällä katsele. Parhaiten se sopisikin ainoaksi koiraksi mahdollisten ongelmien välttämiseksi. Perheeseen, jossa on muita pikkueläimiä Doris ei sovi, koska sillä on hyvin voimakas saalistusvietti ja kotihoitopaikassa se havittelee talon rottaa saaliikseen niin innokkaasti, että sitä on pakko pitää eri huoneessa.

Luonteeltaan Doris on rauhallinen eikä turhia hötkyile, mutta siitä löytyy myös leikkisä puoli ja erityisesti palloja tyttö rakastaa. Palloleikki tosin on hieman yksipuoleista, sillä Doris ei millään malta luopua palloistaan ja yrittää hamstrata niitä jopa useampia kerralla suuhunsa, kaksi palloa sen suureen kitaan uppoaakin hyvin. Vaikka Doris on hyvin kiltti, sen luonteesta löytyy myös annos rottismaista itsepäisyyttä ja kovuutta, ja omistajan on pystyttävä tekemään sille rajat selviksi johdonmukaisella käsittelyllä. Kun ihminen on ansainnut Doriksen luottamuksen ja kunnioituksen sen kanssa on kuitenkin helppo tulla toimeen ja se kuuntelee hyvin. Dorista ei ilmeisestikään ole koulutettu, mutta istumisen ja luoksetulon se hallitsee ja harjoittelemme pikkuhiljaa muitakin käskyjä. Kovalla koulutustyylillä tämä itsetietoinen rouva ei varmastikaan toimi, koska se ei ole luonteeltaan mikään nöyristelijä, mutta nameilla ja muilla Doriksen mielestä mukavilla jutuilla motivoimalla se pyrkii innokkaasti miellyttämään. Erityisesti se pitää tehtävistä joissa saa käyttää nenäänsä, ja jäljestys tai muu vastaava nuuskutteluhomma olisi sille varmastikin mieluisaa toimintaa. Doris on kaikin puolin upea koira, jolla on oikealle ihmiselle varmasti paljon annettavaa.

Doris on nuorehko narttukoira, jolla on nisistä päätellen ollut vähän aikaa sitten pennut. Tarhalla Doris odottaa innokkaasti ulkoilu- ja rapsutusseuraa haukkumatta boksissaan. Doris kävelee lenkillä nätisti. Rodultaan Doris voi olla puhdasrotuinen rottweiler, kooltaan kuitenkin melko pienikokoinen. Tällä hetkellä Doris on laihassa kunnossa. Doris odottaa kotia, jossa on kokemusta palveluskoirista, eikä ole muita koiria, koska ne eivät ole Doriksen mieleen. Ei kuitenkaan hauku toisille koirille ohitettaessa, mutta lähemmästä kontaktista muiden koirien kanssa Doris ei välitä. Makupaloja Doris odotti nätisti istuen, kun hieman testasimme onko Dorista koulutettu. Tulevassa kodissa pitää myös paneutua palveluskoiran peruskoulutukseen.