Dingo

5.10.2017 Dingosta tuli enkelikoira.

Dingo oli melko pirteä loppuun saakka, joskin toki vanhenemisen merkit olivat näkyvissä mm. rauhoittumisena ja tahdin hidastumisena. Dingo söi ja liikkui normaaliin tapaan ja jaksoi vielä kiinnostua koirakavereiden seurasta. Torstaina puolilta päivin Dingo alkoi voida pahoin ja yritti oksentaa tuloksetta ja pojan maha turposi. Lähdimme ajamaan Eläinsairaala Evidensiaan, joka oli oman eläinlääkärimme mukaan meitä lähin toimenpidevalmiuden omaava paikka. Dingo reagoi huonosti annettuun shokkihoitoon ja raskain sydämin tein päätöksen rakkaan poikasen nukuttamisesta ikiuneen suurempien tuskien välttämiseksi.
Dingo haudattiin sukumme metsätilalle, jossa hän vietti paljon aikaa eläessään. Leposija on lähellä edesmenneen koiramme hautapaikkaa. Muisto tästä ainutlaatuisesta ja ihanasta koirasta tulee säilymään meidän kaikkien sydämissä, joilla oli onni tuntea Dingo.

***

12/2009 Dingo sai kodin Raahesta ainoana koirana

***

Kuulumisia ja kuvia kodista:

17.4.2015 Kuulumisia pitkästä aikaa Dingolta! Poika voi hyvin ja asustelee tätä nykyä minun ja Rokan kanssa Tampereella. Dingo on edelleen hyvässä kunnossa, pirteä ja leikkisä poika. Asuntoon kuuluu pieni piha, jossa Dingo pääsee hyvällä säällä päivisin oleilemaan Rokan kanssa juoksunarussa. Välillä käydään maalla ja muuten reissussa, mm. mökkeilemässä. Ympäristössä on hyvät lenkkimaastot. Tätä nykyä ohitukset sujuvat Dingolta melko hyvin ja poika on myös saanut uuden koirakaverin Venäjän rescue Mashasta. Alkuun vähän jännitti, kun Dingo on suhtautunut huonosti steriloituihin narttuihin ja koirat tutustutettiin toisiinsa niin, että käveltiin lenkillä perätysten ja Dingo sai todeta, että kyseessä on tosiaan tyttökoira. Tämän jälkeen Dingo on ollut oikein ihastuksissaan Mashasta ja käyttäytyy kuin mikäkin herrasmies tämän seurassa, lähestyy kohteliaasti häntää heilutellen ja väistää kunnioittavasti, jos Masha niin vaatii. Dingo sietää myös kohtuuhyvin Rokan Usva-veljen joittaiset vierailut meille, vaikkei uroksista edelleenkään pidä. Pihalla kun näkyy valkoinen koira, Dingo kai samaistaa sen Rokkaan ja kuvittelee kenties, että Usvakin olisi tyttö… Ohessa kuva Dingosta ja Rokasta lenkillä talvella 2014.

Dingon ajankohtaisia, useammin päivittyviä kuulumisia voi seurata blogissani
http://poikastenpulkassa.vuodatus.net

19.2.2012 Hei, ajattelin kirjoitella Dingosta pitkästä aikaa ja laittaa vähän uusia kuvia! Perheen hamsterit ovat nukkuneet ikiuneen, mutta syksyllä 2010 Dingon laumaan liittyi uusi jäsen, kisupoika Vladimir. Elo kissan kanssa sujui sopuisasti. Dingo otti jonkunlaisen isoveikan roolin, mikä käsittää niin Vladimirin suojelemisen vanhempieni Elli-kissalta kuin tarvittaessa kissan paimentamisen pois pahanteosta. Kissan tultua Dingon sosiaaliset taidot alkoivat parantua sen saatua saman katon alle toisen eläinperheenjäsenen, jonka kanssa piti oppia olemaan. Vladimirin ja Dingon yhteiseloa on ollut enimmäkseen ilo seurata. On pidetty rajoja sen suhteen, ettei kissaa saa ahdistella ja kissa opetettu, ettei kynsillä räpsitä ketään. En ole joutunut olemaan huolissani kummankaan turvallisuudesta. Toisinaan olen nähnyt, miten Vladimir käy kehräten puskemassa vasten Dingoa ja saattaapa Dingokin joinain harvoina hetkinä herkistyä lipaisemaan kissalle märän pusun!

Alkuvaiheessa Dingolla oli remmirähinäongelma, jota koulutin vähitellen pois totuttamalla toisten koirien näkemiseen ja pikkuhiljaa lyhentämällä ohitusetäisyyttä. Nykyään toinen koirakko voi mennä noin seitsemän metrin etäisyydeltä ohi Dingon siitä erityisemmin hermostumatta. On siis harjoiteltu rauhallisuutta ja itsehillintää ja opittu rentoutumaan, vaikka toisia koiria näkyisikin. Totuteltu siihen, että toisia koiria tulee ja menee, eivätkä ne ole paha asia.

Aloin myös pikkuhiljaa työstää Dingon sosiaalisuutta suhteessa toisiin koiriin. “Kummilaan” tuli Rekuilta 13-vuotias Moona-koira, josta tuli Dingon kaveri. Ruukasimme käydä yhdessä lenkeillä ja Dingo ja Moona tulivat enimmäkseen hyvin juttuun. Dingo ystävystyi myös Moonan omistajan äidin Kira-koiran kanssa, olipa tämä sievä pikkuneiti minulla pari yötä hoidossakin! Välillä koettiin hihnakäytöksessä takapakkia ja sattunut muutama ikävä välikohtauskin, joista on yhtä lukuunottamatta selvitty säikähdyksellä. (Tuossa yhdessä Dingo pääsi minun huolimattomuuttani karkaamaan erään koiran kimppuun ja tälle tullut puremahaava piti tikata eläinlääkärissä, mikä tietty tuli minun maksettavakseni.) Vaikeuksien kautta voittoon, olen saanut työstettyä hiljalleen pois Dingon epävarmuutta toisten koirien suhteen – mistä uskon aggressiivisen käytöksen toisia kohtaan kummunneen.

Huonon käyttäytymisen poistamisessa auttoi myös liikunnan määrän lisäämisen. Kun aloin 3 km päivittäisen kävelyn sijaan kulkea Dingon kanssa 6-11 km päivässä ja tarjota lisäksi myös vapaana juoksemista mahdollisuuksien mukaan (esim. koirapuistossa ja metsässä), sekä säännöllistä aivojumppaa, alkoi käytös parantua.

Moonan lisäksi Dingon ystäväkoirapiiriin ilmaantui koulukaverini hankkima lapinkoiranpentu Hiisi. Alkuun Dingo ignoteerasi pikkupennun tärkeillen. Koiran
vartuttua Dingo alkoi suhtautua tähän vähän uteliaammin ja sai myös toisen
koirakaverin niinikää erään koulukaverini omistamasta Gaia-göötistä. Tätä
koirakolmikkoa on nyt viety välillä Raahen koirapuistoon ja hiljakseen Dingo alkoi mukautua enemmän toisten koirien seuraan. Tämä ystäväkoirien seura auttoi sitä silmin nähden pääsemään eroon toisten koirien jännittämisestä. Pääsinpä näkemään senkin ihmeen, että Dingo hyväksyi toisen uroskoiran yrittämättä mitään vihamielistä, kun naapurirapussa asustellut pieni musta villakoira Rambo tuli sitä eräänä päivänä pihassa tervehtimään. Dingo oli nähnyt tätä koiraa siitä asti, kun Rambo oli aivan pieni pentu, kenties siten tottunut siihen. Auttoi toki sekin, ettei pieni koira nyt ole samalla tavalla uhkaava kuin iso.

Löytökoiralauantaissa Dingon nähneet varmaan pistivät merkille, ettei vieraan isomman koiran ilkeä kovin lähelle tulla. Dingo jännittää itseään isompia koiria ja eräs mastiffirodun edustaja piti haukkua aukion toiselle puolelle saakka, vaikka espanjangalgot saivat kulkea rauhassa lähempääkin ohi.

Eräs mainitsemisen arvoinen onnistuminen oli myös Dingon ja ystäväni saksanpaimenkoirauroksen yhteinen automatka Raahesta Helsinkiin ilman rähinää. Toinen koira istui etupenkillä omistajansa jaloissa (oli vielä sen verta nuori, että mahtui siellä nukkumaankin) ja Dingo omassa osastossaan, jonka koiraverkko oli peitetty kankaalla, etteivät pojat ottaisi turhia katsekontakteja. Olivat kumminkin toistensa läsnäolosta tietoisia ja näkivät toisensa aina taukoja pitäessämme (600 km matkalla pitää pissattaa koirat muutaman kerran…) ja Dingo osasi silti ottaa omalla puolellaan rauhallisesti, kuten autossa yleensäkin.

Kesällä 2011 aloin olla sitä mieltä, että Dingon sosiaalisuus toisiin koiriin on sen verran parantunut, että saatoin harkita toisen koiran hankkimista Dingolle kaveriksi. Olin nähnyt, miten hyvää toisten koirien seura teki sille ja arvelin hyvin tasapainoisen lajitoverin tuovan tasapainoa myös Dingoon. Ystävälläni Itä-Suomesta oli ollut pidemmän päälle meneillään kasvatusprojekti monirotuisen (ja siten ei-sisäsiittoisen) ja hyväluontoisen rekikoiran kehittämiseksi. Tämän projektin tiimoilta syntyi elokuussa maailmaan siperianhusky-samojedinkoirapentue (vanhemmat lonkka- silmä ym. tutkittuja ja pentueen sukupuu tiedossa), josta päädyin pitkän harkinnan jälkeen varaamaan pentueen tasapainoisimmalta vaikuttavan tyttöpennun. Kävin ystäväni kanssa pitkät keskustelut siitä, millainen pentu sopisi elämään Dingon kanssa. Sen täytyisi olla tasapainoinen ja vahvaluonteinen, muttei dominoiva tai alistuva. Dingo asetti pennulle aika isot vaatimukset: se ei saisi olla luonteeltaan yksilö, joka hätkähtää vähästä. Dominointi voisi johtaa huonoihin väleihin, alistuvaa koiraa Dingo taas pomottaisi mielensä mukaan.

Niin Rokka-neiti päätyi luoksemme, enkä olisi voinut enempi nappiosumaa saada. Dingo oli mukana pennun hakureissulla sen ollessa 9 viikkoa vanha. (Tätä ennen olin muuttanut yksiöstä kaksioon, jotta tilaa olisi kahdelle koiralle riittävästi. Moinen kävi kyllä opiskelijan kukkarolle aikalailla.) Dingo ja pentu tutustutettiin toisiinsa kasvattajan luona. Dingo hyväksyikin pikkupennun, kunhan tämä kunnioitti sen omaa tilaa (ajaessamme kohti Raahea kuulin kiusaantunutta mörinää takapenkiltä, jossa Dingo oli ja huomasin pennun ryömineen takaboksista tämän viereen)… Pikku hiljaa Dingon reaktio (joka toi jännästi mieleen pikkupoikien “hyi, tyttöbakteereja” -kommentit) pentuun muuttui ja se hyväksyi myös sen, jos pentu koski siihen. Ei mennyt kauhaa, kun Dingo ignoteerasi, jos Rokka härppi sen niskaa tai kovia.

Nyt tätä kirjoittaessani Rokka on 6 kuukautta vanha ja noiden kahden yhteiselo on varsin hyvää. Dingo saattaa toisinaan innostua painimaan Rokan kanssa ja leikkiessään koirapuistossa kaveriensa Hiisin ja Gaian kanssa Dingo ja Rokka tuppaavat lyöttäytymään yhteen. Dingo on nyt osa kolmen eläimen onnellista ja suhteellisen tasapainoista laumaa. Kaikkia esteitä ei olla vielä tyystin voitettu, mutta Dingon kehitys siihen perheeseemme 2009 tulleeseen kovia kokeneeseen reppanaan nähden on huima. On ilo ajatella, miten tasapainoinen koira Dingo on tänä päivänä.

Oma suhteeni Dingoon on hyvällä mallilla. Koira on minulle kuin oma poika ja olen onnistunut melko hyvin ansaitsemaan Dingon luottamuksen ja kunnioituksen. Minun kehotuksiani ja käskyjäni totellaan kohtuullisen hyvin. Jotain kertoo myös se, että Dingo yleensä tulee aamulla yhdessä Rokan kanssa herättämään minut hännät heiluen ja koirat kipuavat vuoron perään tai yhtäaikaa sänkyyn kellimään. Dingo tulee myös mielellään syliin (koira, joka painaa 32 kg ja jonka säkäkorkeus on 60 cm) katsellessani sohvalla telkkaria, minusta se on yksinomaa söpöä. Olen tullut siihen tulokseen, että Dingo on sisimmässään varsin pieni poika suuresta koostaan huolimatta.

Voisin melkein väittää, että nyt Dingolla pyyhkii paremmin kuin koskaan. Rokan tultua viime kesänä sain Dingon luoksetulon koulutettua ihan uudelle pohjalle (suvullani on maalla pientila, jossa on vähän metsää ja siellä olen voinut antaa koirieni juosta vapaana), kun ovelasti kutsuttuani molemmat koirat luokseni ja vain pennun tullessa Dingon jäädessä maleksimaan kehuin Rokkaa todella kovalla äänellä. Dingo sitten mustiksena alkoi noudattaa luoksetuloa paremmin, kun sekin halusi kehuja. Niiden voimalla on pitkälti Dingon koulutuksessa ja kuntoutuksessa menty, herkkuja olen käyttänyt hyvin harvoin. Lähinnä kynsienleikkuumme oli täysi nakkikoulu ja siinäkin piti voittaa Dingon luottamus. Nyt tällä hetkellä ollaan päästy hienosti eteenpäin, Dingo nimittäin antaa leikata useamman kynnen ilman, että tarvitsee joka välissä antaa makkaranpalaa. Olen myös aloitellut Dingon ja Rokan kouluttamista vetokoiriksi. Tavoitteena olisi, että nämä 2 muodostaisivat oman pienen koiravaljakkonsa, lähinnä sellaisena meidän kolmen omana mukavana pikku touhuna. Olemme vielä harjoittelussa ihan alkumetreillä, saa nähdä, miten tämä tulee etenemään!

Dingon, Vladimirin ja Rokan elämää voi tätä nykyä seurata niiden blogista:
http://poikastenpulkassa.vuodatus.net Siellä on myös kehittelemiäni maukkaita kotiruokareseptejä koirille. Dingoa olen jo pidemmän aikaa ruokkinut pääasiassa kotiruualla, joka sisältää raakaa lihaa, sisäelimiä ja luita, sekä kananmunaa, raakaa merikalaa, kypsennettyä järvikalaa, soseutettuja hedelmiä, soseutettuja tai keitettyjä vihanneksia ja riisiä tai puuroja. Blogin kautta löytyy myös videoita ja valokuvia Dingosta. Viimeisimmässä tähän laittamassani valokuvassa ovat Rokka, Dingo ja Vladimir nykyisessä kodissamme.

1.6.2010 Dingo tuli uuteen kotiinsa vuodenvaihteessa ja on asettunut todella hyvin. Poika on seurallinen ja rakastaa vinkuleluja, palloja ja keppejä. Kesälämpimien myötä on myös selvinnyt, että Dingo ui mielellään ja pääsee lomalla ollessamme aivan kodin lähellä rauhalliseen järvirantaan polskimaan, kun sää on siihen sopiva.

Dingon perheeseen kuuluu tällä hetkellä emäntä, tämän Keski-Suomessa asuva avopuoliso, jonka luona käydään viikonloppuisin ja lomilla, Raahessa naapurin “kummit” ja 3 hamsteria – jälkimmäiset Dingo-pojan jatkuvan ihmetyksen kohteena. Poika tuntuu myös hyväksyneen kummankin mummolan väet osaksi laumaa – näin ollen jöpikällä on nyt yhden sijasta käytössään peräti 3 omakotitaloa, arkena tosin vielä seuraavat 2 vuotta toimii majapaikkana emännän asunto Raahessa. Sinnekin Dingo on asettunut ongelmitta, ollut alusta saakka täysin sisäsiisti, eikä rappuun ole meuhkattu. Dingo on myös tottunut hyvin kummilassa asustaviin kahteen kissaan – mikä onkin hyvä, sillä paikka on tarvittaessa myös tuttu ja turvallinen hoitopaikka sellaisen tullessa pojalle tarpeeseen.

Dingo on terve, pirteä ja hyvässä kunnossa ja viettää nyt makoisia koiranpäiviä omassa turvallisessa kodissaan. Ainoastaan hammashoito on tulossa lähiaikoina kuvaan – käydään Dingon kynnet hoitaneen eläinlääkärin suosittelemalla hammasklinikalla tutkimassa, millaista hoitoa pojalta joskus katkenneen kulmahampaan juuri mahdollisesti tarvitsee.

Dingo on tottunut hyvin myös autossa matkustamiseen ja pojalla on farmariauton takaosassa oma tilava, tuttu ja turvallinen paikkansa koiraverkkoineen ja alustoineen. Dingo malttaa myös enimmäkseen kulkea nätisti hihnassa, mitä nyt pitää toisinaan yrittää pitää jöötä liian kovaa ajaville mopoille, autoille sekä toisille poikakoirille. Tätäkin harjoitellaan – täytyyhän elämässä jotain haastettakin olla.

Dingoon kevään mittaa tutustuneet ovat varmasti huomanneet, miten valloittava persoona tämä koira on. Loppuun voi hyvillä mielin todeta, että Dingo on silminnähden tyytyväinen oloonsa uudessa kodissaan. Onnellinen koira omassa laumassaan.

***

Uroskoira, noin 3-5 v.

12.9.2009 Dingo jolkottelee taas tuttuun tapaansa meitä vastaan kun saavumme Haapsalun tarhalle. Se nojautuu jalkoja vasten kun sitä rapsuttelee ja patsastelee muutoinkin huomiota saadessaan :D Dingolla alkaa vain tulla ikää niin paljon, että olisi hyvä saada poika kuljeksimasta tarhalta sinne omaan kotiin.

23.3.2009 Dingo se vain odottaa ja odottaa ja odottaa. Mutta eipä kodin odotus silti pojan käytöksessä näy. Aina yhtä iloisesti se ottaa vieraatkin vastaan ja rapsutuksethan nyt kelpaavat tottakai! Dingon lempileluihin kuuluvat ehdottomasti vinkulelut ja keltaista palloaankin poika kanniskeli ylpeän näköisenä.

25.1.2009 Lisätty Dingolle uusi kuva. :)

4.11.2008 Dingo, suosikkipoikani, odottaa edelleen omaa kotia. Onhan sillä toisaalta ihan hyvä nytkin, mutta toki parasta olisi jos tällä pojalla olisi se oma omistaja, joka tarpeen tullen veisi lääkäriin ja huolehtisi, että Dingo ei pääse tappelemaan tytöistä toisten urosten kanssa. Tulevassa kodissa ei saa olla toisia uroksia, niitä Dingo ei sulata :). Dingoa ei luovuteta myöskään perheeseen, jossa on pieniä lapsia.

16.6.2008 Dingo on tarhalla yhä. Se mennä jolkottelee siellä omaan tahtiinsa ja pitäen yllä “vahtikoiran” roolia. Toiset urokset saavat Dingon hermostumaanmutta joidenkin narttujen kanssa se tulee toimeen. Ainoan koiran paikka olisi kuitenkin Dingolle varmasti mieluisin. Ihmisiä Dingo rakastaa. Vaikka siitä on jo aikaa kun pojan viimeksi näin, tuli se nytkin tuttuun tapaansa luokseni ja painautui jalkoihin kiinni rapsutuksia kerjäten. Ja rapsutuksista Dingo ei tunnu saavan tarpeekseen koskaan :) Dingon kodin olisi hyvä olla omakotitalossa ja omistajien koirakokemusta omaavia.

30.11.2007 Dingo on jo pitkään Haapsalun tarhalla asustellut sekarotuinen, saksanpaimekoiran kokoinen uros. Tavallaan sillä on omistaja, mutta tämä omistaja ei kuitenkaan huolehdi Dingosta ollenkaan ja koira vain vaeltelee tarhan alueella. Dingo rakastaa ihmisiä, uroskoiria se ei suvaitse, mutta tyttökoirista useimmiten pitää, ainakin tutustumisen jälkeen.

Kulukorvaus koirasta on 150 euroa. Uusi omistaja hakee koiran Tallinnasta yhdistyksen avustuksella. Koiralla on mikrosiru, EU-passi, rokotukset ja sisä- ja ulkoloishäädöt annettu ennen luovutusta.