Bosse
Lisätty sivulle: 2008-11-11
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

***
20.9.2009 Bosse sai kodin Kokkolasta.
***
Kuulumisia ja kuvia kodista:
2.10.2010 Hei kaikille! Bosse-poika senkus nautiskelee elämästä täällä Kokkolassa. herrasta on tullut varsinainen sohvaperuna! Missä isäntä, siellä Bossekin..=)
Kaikki on mennyt todella hienosti, Bosse on todella “perhekoira”, kaikki ovat yhtä rakkaita. Mitään ikävää ei ole sattunut koko aikana (jo vuosi kulunut..), edelleen saa nauraa kun katsoo Bossen toilailuja. Uusinta uutta on huomionhakuinen selällään makoilu, eli kun herraa ei huomata tai on tylsää niin Bosse kolinan kanssa kaatuu selälleen ja alkaa hännällään taputtaa lattiaa ja samalla tuijottaa meitä. Ohessa kuva tästä taitolajista.
Täällä ollaan kyllä niin tyytyväisiä ja onnellisia että uskalsimme lähteä hakemaan aikuista vierasta koiraa kotiimme, aivan ihana karvaturri! Ps. Bossella on oma facebook sivu: Bosse kiili
29.9.2009 Lisätty Bosselle kuvia kodista:)
28.9.2009 Bossen elämä täällä uudessa kodissa on alkanut hienosti. Ensimmäisenä päivänä Bosse oli hurjan väsynyt reissusta,ja kuljeskeli ympäriinsä ja melkein häiriöksi asti oli taputtelemassa meitä tassulla ( jotka ei ole pienet=) ja kerjäämässä huomiota. Ruoka kuitenkin maistui ja lenkkeilyt oli Bossen mieleen. Kolmantena päivänä Bossen onnistui jopa karata jalkojen välistä, kun ovea laitettin lukkoon. Tunnin päästä lähikioskilta kuitenkin soitettiin, että täällä olisi teitin koira, ja portilta huudettaessa Bossea, herra juoksi mahdottoman iloisenä näköisenä pihalle ja kotiin sisälle =) Helpotus oli aikamoinen.
Bosse on ollut koko tämän ajan todella pitkäpinnainen ja ystävällinen. Aluksi ehkä jopa liiankin kiltisti, nyt on jo alkanut Bossen omaakin veijari luonnetta tulla esiin ja on ehtinyt saada muutaman nuhteenkin viikon sisällä. Ilman lupaa on kadonnut pulla parempiin suihin ja kananpalaset pöydältä =) Jossain vaiheessa huomasimme myös, että Bosse pikkuhiljaa siirsi nukkumapaikkaansa aina vain lähemmäksi meidän makuuhuonetta. Eräänä päivänä Bosse kiersi koko sängyn hingaten reunoja kyljellään ja teki saman kierroksen myös laittamalla päänsä petauspatjan ja patjan väliin. Yrityksenä oli varmaan totuttaa meidät herran hajuihin niin, että emme olisi huomanneet kun hän seuraavana iltana hiljakseen yritti hiipiä huomaamatta meidän viereen..=) Asiasta on Bossen kanssa keskusteltu ja Bosse ei nuku meidän keskellä. Myös Bossen hyppimistä yritetään hillitä, on sen verran kookas poika että ihmiset pelästyy turhaan kun karhun kokoinen koira ottaa ja halaa. Olemme ottaneet myös Bossen hitusen ärsyttävää tapaa “hamuta” suullansa kättä kun pitäisi saada huomiota tai jokin sia ei ihan herran mieleisesti suju, työn alle.
Muuten tosiaan Bosse on aivan ihana koira, ei hauku muita, on rohkea ja ystävällinen! Vielä kun Bosse oikein kunnolla oppii tuntemaan perheensä ja luottamaan meihin, niin meillä on kyllä 10+ hurtta kotona..=)
21.0.2009 Bossen matka uuteen kotiin oli pojalle aika raskas, mutta hyvin Bosse jaksoi kärsivällisesti koko matkan. Satamassa Bossea täytyi käyttää muutamaan kertaan lenkillä odottaessamme laivaan pääsyä. Bosse oli todella stressaantunut, sydän hakkasi melkein rinnasta ulos eikä pystynyt olemaan paikallansa hetkeäkään. Laivalle meno taisi olla kokonaan uusi asia. Portaista Bosse meni muutaman ylöspäin ja sitten vauhdilla tuleva isäntä perässä alaspäin, eli portaita emme käyttäneet. Hissi jäikin sitten ainoaksi vaihtoehdoksi, jonne Bosse melko hyvin suostui tulemaan.
Poika mahtoi olla melkoisen kauhuissaan kaikesta metelistä, kolinasta ja ihmismäärästä jonkan seassa Bossen täytyi kulkea, uusien tuntemattomien omistajien kanssa. Olimme varanneet meille hytin, jonne menimme rauhoittumaan. Annoimme Bosselle hiukan ruokaa ja vettä hytissä. Vaikka Bosse oli niin uudessa tilanteessa täysin uusien ihmisten kanssa, ei Bosse sitä näyttänyt mitenkään. Ainoastaan kieli roikkui pitkällä ulkona ja sydän hakkasi, ja hengitys kuin olisi juuri juossut maratonin. Kertaakaan hytissä Bosse ei haukkunut millekään äänille vaikka oven takana kulki monenmoista turistia ja koiraa. Olimme lukeneet kirjan rauhoittavista signaaleista ja siinä oli oiva tilaisuus kokeilla saisimmeko Bossen olon helpommaksi. Haukoittelimme makeasti yhdessä ja menimme makuulle. Melkeinpä samantien Bosse rauhoittui, meni itsekin makuulle ja välillä vain vilkaisi meitä kun kuuli jotain. Laivasta poistuminen oli myös takuulla raskas kokemus, koko terminaali täynnä ihmisiä kärryineen ja tavaroineen, muutama koirakin siellä oli. Bosse kuitenkin vain melko rivakasti meni eteenpäin eikä näyttänyt kiinnittävän huomiota ympärilleen, halusi vain nopeasti ulos.
Parkkipaikalla tuli eteen taas ikävä tilanne, kun olisi pitänyt sulloutua auton takapenkille. Siitä tuli hetkeksi aikamoinen sirkus, toinen veti ja toinen maanitteli Bossea istumalla auton takapenkillä. Lopuksi muutaman pyristelyn ja
vaisun ärähdyksen jälkeen onnistuimme menemään autoon, toinen meistä istui koko matkan ajan Bossen vieressä, kerran vaihdoimme kuljettajaa samalla kun teimme pidemmän lenkin ja otimme hiukan iltapalaa. Bossella olikin hauska tapa istua auton kyydissä, keskellä takapenkkiä ja yllättäen kun ajoi auto niin Bossen iso tassu läiskähti olkapäälle ja niin sitä ajettiin yhdessä osan matkaa.=) Jossain vaiheessa Bossea jo väsytti mutta kiltisti jaksoi istua ja välillä mennä maate pää sylissä. Koko matkan ajan Bosse käyttäytyi todella hienosti! Uuteen kotiin pääsimme lopulta aamuyön puolella, Bosse teki lenkin ulkona ja sai ruokaa ja lopulta pääsimme kaikki nukkumaan.
***
Uroskoira, noin 2v.
9.9.2009 Bosse poika odottaa aina vaan. Pitkästä tarhalla olo ajastaan huolimatta se ei kuitenkaan ole menettänyt iloisuuttaan eikä ystävällisyyttään ja ihmisiltä saatu huomio on pojan mielestä aivan ihanaa. Lähdemme lenkille yhdessä kotia etsivän Elya nartun kanssa. Bosse kyllä haistelee tyttöä innokkaasti, mutta kun osat kääntyvät toisin päin, ei Bosse ole enää yhtään niin ihastunut. Bosse mieluummin välttelee Elyaa kuin on siihen kontaktissa. Bosselle etsitäänkin nyt siis kotia ainoana eläimenä.
Hihnassa kulkemiseen pitkä tarhalla olo aika on kyllä hiukan vaikuttanut ja alkulenkistä Bossen mielestä oli vauhti selkeästi liian hidasta noin isolle miehelle, meno kyllä rauhottui mitä pitemmälle lenkillä edettiin. Kinkut Bosse etsi enemmän kuin mielellään maasta ja kuvaaminenkin oli kivaa kivaa kivaa kun samalla sai roppakaupalla rapsutuksia.
18.8.2009 Lisätty Bosselle muutama uusi kuva.
25.6.2009 Bosse hurmaa aina vaan iloisella mielellään ja nauravilla silmillään:) Bossen päivän kohokohta taitaa olla se kun joku pysähtyy häntä hiukan rapsuttelemaan, niin onnellisen oloinen poika jälleen kerran on. Uusia kuvia lisätty.
23.5.2009 Mennessäni tarhalla odotin kovasti Bossen tapaamista. Olin kuullut että Bosse on alkanut selvästi stressaantumaan tarhalla olosta, eikä ihme, onhan tämä poika jo pitkään omaa kotiaan odottanut ketjun päässä. Bosse ottaa minut vastaan tuttuun, vauhdikkaaseen tapaansa ja päätän napata pojan lenkille mukaani. Aluksi Bosse kiskoo hajujen perässä ja ehdin jo harmitella pojan muuttumista, mutta hetken talsittuamme löytyy Bossesta edelleen se “vanha” puoli ja meno rauhottuu kummasti ja huomaan pian pojan taas hakevan rapsutuksia sivulla kulkien. Rapsutukset ovatkin pojalle se ehdoton ykkösjuttu ja niitä ei voi Bossen mielestä saada koskaan liikaa. Sen mielestä on vallan mainio idea pysähtyä kuvaushetkeksi “poseeraamaan”, kunhan vain rapsutuksia satelee. Bosse käy myös kahlailemassa läheisessä ojassa ja joudun hiukan pistämään vastaan jotten löydä ojan pohjalta itseäniki :D Kun pääsemme takaisin tarha-alueelle nousevat pojan kierrokset taas selvästi, mutta hienosti sen kuitenkin saan palautettua ketjun päähän odottamaan..
18.5.2009 Lisätty Bosselle uusia kuvia.
11.4.2009 Bosse yhä vain odotttaa.. Tämän nuoren, iloisen pojan paikka ei todellakaan ole tarhalla ja ketjukoiran elämä alkaa jo selvästi stressaamaan Bossea. Bosse rakastaa yhä kaikkia tapaamiaan ihmsiä, mutta silti sen käytös on jollain tapaa muuttunut.
Bosse on alkanut vetämään hihnassa ja se on selvästi täynnä purkamatonta energiaa. Poika ärähtää narttukoiralle, mutta luulen sen johtuvan vain stressistä. Aikaisemmin Bosse on tullut narttujen kanssa hyvin toimeen. Bossen mielipuuhaa on yhä ihmisen lähellä oleminen ja rapsuteltavana oleminen:)
8.3.2009 Lisätty Bosselle uusia kuvia.
30.11.2008 Bosse on äärimmäisen hurmaava nuorimies! Kun Bosse tajuaa minun astelevan juuri hänen koppinsa luokse, menee poika onnesta aivan sekaisin:) Bosse haluaa kovasti hellyyttä ja sitä poika nyt saakin osakseen:) Mukavasti Bosse rauhoittuu eteeni istumaan ja nauttimaan saamastaan huomiosta ja rapsutuksista.
5.11.2008 Mennessäni tarhalle makoilee Bosse keskellä tarhaa olevan koppinsa edustalla rauhallisen oloisena. Sen komea ulkomuoto tekee minuun heti vaikutuksen ja lähestyn Bossea. Nuorokainen ponkaisee pystyyn ja ottaa minut ínnostuneena vastaan hiukan vasten hyppien. Poika nauttii suuresti saamastaan huomiosta ja päätänkin viedä herran lenkille. Otan tukevan otteen hihnasta varautuen lentävään lähtöön mutta vielä mitä! Tottuneesti Bosse kiepsahtaa vasemmalle puolelleni ja ohitamme viereisissä kopeissa haukkuvat koirat.
Bossea on kaikenkaikkiaan todella mukava lenkittää. Ainoastaa todella hyvät hajut saavat hihnan hiukan kiristymään ja senkin jälkeen palaa Bosse rinnalleni tallustamaan. Pysähdyn rapsuttamaan Bossea ja poika tarjoaa minulle auliisti kaulaansa. Tämän pysähdyksen jälkeen istahtaa Bosse kesken kävelyn ja tarjoaa minulle kaulaansa ja sitten voidaan taas jatkaa matkaa. En voi olla nauramatta. Namitkin ovat Bossen mieleen ja pylly menee maahan melkein luonnostaan namin tullessa nenän eteen. Myös namien maasta etsintä sujuu tältä pojalta hienosti. Käymme Bossen kanssa pitkällä lenkillä eikä se juuri välitä ohi ajavista autoista, rekoista eikä epämääräisestä miehestäkään. Tallustelee vain vieressäni.Käymme moikkaamassa myös tarhalla olevaa Donnabella narttua, jonka kanssa Bosse olisi mielellään laittanut leikiksi, mutta Donnabellan hypätessä nylkyttämään laittoi Bosse tytön murahduksella ojennukseen.
Palautan Bossen takaisin koppinsa edustalle ja poika jää siihen huomattavasti rauhoittuneena. Kuulen myöhemmin tarhan työntekijältä, että pojalla on ollut oma, hyvä koti maalla, mutta kun Bosse jahtasi niin kanat kuin lampaatkin eivät surulliset omistajat voineet enää Bossea pitää. Käyn myöhemmin vielä moikkaamassa tätä komeaa ilmestystä ja aina lähestyessäni Bossea se nousee istumaan ja tarjoaa minulle kaulaansa, hyppimisestä ei enää tietoakaan. Bossella on korkeutta n.65cm. Bossen tulevassa kodissa ei saisi olla kissoja tai muita eläimi. Narttukoiran voisi Bosse kuitenkin seurakseen hyväksyä.
Tuleva omistaja noutaa Bossen Tallinnasta, omistajan on myös mahdollista lähteä hakemaan poikaa Pärnun tarhalta yhdessä yhdistyksen edustajan kanssa.
Kulukorvaus Bossesta on 150€ ja se sisältää rokotuksen, madotuksen, ulkoloishäädön sekä tunnistusmerkinnän. Bossen mukana tulee myös passi josta toimenpiteet käyvät ilmi.






