Boss (nyk. Puksu)

Lisätty sivulle: 2006-12-29

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Boss (nyk. Puksu)
30.10.2012 Boss/Puksusta tuli enkelikissa <3

Puksulla oli paha ripuli jo kotihoitoon tullessaan, poikaa tutkittiin ja hoidettiin, mutta mikään ei auttanut saamaan Puksua kuntoon. Eläinlääkärin suosituksesta Puksu nukutettiin ikiuneen.

***

Leikattu uros, noin 6v (syksyllä 2012), kotihoidossa Helsingissä

9.9.2012 Puksu (alias Kattikatala) on todella rauhallinen kissa, joka tykkää olla oman perheensä kanssa. Herra tykkää olla ihmisten kanssa ja haluaa olla todella lähellä ja rapsutettavana, tulee yöllä jopa sänkyyn nukkumaan ja kehrää melkein koko ajan. Puksu ei välttämättä tarvitse kissa kaveria, oma ihminen riittää. Tämä iso kolli, joka painaa n. 7,8kg on äärimmäisen kiltti, eikä tee kenelläkkään mitään pahaa. Puksulla oli hoitoon tullessaan maha todella löysällä, joten herra joutui lääkekuurille ja on sen ihan nätisti niellyt alas vaikka ei ole tykännyt. Myös peppua piti välillä pestä, mutta Puksu antoi senkin nätisti hoitaa, ei raapinut tai purrut.

Puksulla on todella ihmismäisiä ilmeitä, se istui yksi päivä tuossa sohvalla ja katsoi meitä todella kysyvällä/mietteliäällä ilmeellä:) Puksu omaa todella paljon eri ilmeitä ja on todella fiksu kissa. Puksu käy joka kerta omassa vessassa tarpeillaan, me pidämme Puksun hiekkalaatikkoa vessassa, ja jos vessan ovi ei ole kokonaan auki vaan raollaan, niin Puksu osaa sen avata. Puksu ymmärtää myös sanan ei, jos se kiipeilee kielletyssä paikassa niin ei tarvitse kuin sanoa “Puksu ei, alas” niin se tulee heti pois ja ymmärtää olleensa väärässä paikassa. Eikä myöskään yleensä mene uudestaan samaan paikkaan.

Jos teen jotain esim. tietokoneella, niin Puksu yleensä tulee naukumaan, kehräämään ja puskemaan viereen. Puksu on kova juttelemaan, se naukuu aika paljon, varsinkin jos Puksulle “puhuu” takaisin. Öisin Puksulla ei ole tapana naukua, riehua lelujen kanssa tai muutenkaan, joten yöllä saa nukkua kyllä ihan rauhassa. Puksu tykkää monesti seurata meitä kuin koira kotona ollessamme. Keittiössä kun teemme ruokaa, niin Puksu kehrää ja kiehnää jaloissa, ja loppujen lopuksi kellahtaa lattialle kattelemaan mitä teemme ja on siinä niin kauan kuin mekin. Puksu on aivan mahtava kissa, todella ihana ja kiltti.

2.9.2012 Boss/Puksu siirtyi rekkujen kotihoitopaikkaan. Uusia kuulumisia tulossa, kunhan kotihoitaja ensin herraan hieman tutustuu.

24.8.2012 Boss/Puksu tarvitsee pian oman kodin omistajan menehtymisen johdosta.

KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, perusrokotukset, tunnistemikrosirun ja kissa on leikattu. Kissa on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi

***

12.2.2007 Boss muutti omaan kotiin

***

Kuulumisia kodista:

7/2007 Tässä taas hiukan kertomuksia Boss-Puksun ensimmäisestä kuukaudesta.
Ei uskoisi että aikaa on kulunut niinkin vähän, kisu tuntuu jo vanhalta tutulta perheenjäseneltä. Herra on kasvanut ja muistuttaa ulkoisesti päivä päivältä enemmän aikuista kissaa kuin pentua. Milloin olisi muuten hyvä aika siirtyä penturuoasta aikuisten ravintoon? (Olen antanut Puksulle eläinkaupan pennuille suunnattua märkäruokaa ja raksuista royal caninia sekä iamsia. Pyrin myös tarjoamaan vaihtelevasti eri lihoja, kana on ehdotonta herkkua mutta maksa ei
kelvannut muuhun kuin leikkimiseen…)

Puksu on ottanut tietyt paikat omakseen. Olohuoneessa on mukavaa köllötellä ikkunalaudalla lämpimän patterin päällä ja katsella ulos. Tämä on myös rauhoitettua aluetta, jossa kissa saa olla aivan rauhassa. Vanha turvapaikka sängyn alla on pitkälti pois käytöstä, sinne möngitään nykyään vain pölynimurin huristessa. Olohuoneen pöydän alla on Puksun peti, jossa kisu yleensä käy vain kääntymässä. Monena yönä olemme heränneet kun pikkuinen kömpii sängyn jalkopäähän äänekkäästi kehräten. Puksu tykkää myös nukkua sohvalla selällään ja tulee joskus syliinkin lötköttämään. Käsittääkseni tämä on meille kunnia ja suuri luottamuksen osoitus. Tuntiessaan olonsa mukavaksi kisu kyllä osoittaa
sen huristen erittäin kovaan ääneen.

Vaaniminen on Puksun mielipuuhia. Iltariehun aikaan kelpaa mikä tahansa tusseista ja villasukista ovenkahvoihin ripustettuihin naruihin. Päiväunien jälkeen on muutenkin hauskaa riehua ja juoksennella huoneesta toiseen. Tuhoja pieni utelias kaveri on tehnyt yllättävän vähän. Kerran oli onnistunut avaamaan vetolaatikon, joka sisältää Juhan laskuja ja papereita. Niitä oli vain vähän myllätty, ei onneksi silputtu kuten ajelehtimaan jätetyille papereille yleensä käy. Toinen ehdoton vaanimiskohde on vesihana ja -kuplat. Kun hana menee
päälle, kissa ilmestyy salamana paikalle pyydystämään vettä. Höpsö ei
vaan koskaan muista, että vesi on inhottavan märkää; silti pää on aina
pakko tunkea hanan alle.

Muutama kysymys olisi madotuksesta ja kynsienleikkuusta. Olisiko jo nyt hyvä aika antaa kissalle kuuri, vaiko hieman myöhemmin kun lumet sulavat ja ulkona käydään useammin? Miten on kynsien leikkuun laita, osa omistajista sanoo tarpeettomaksi ja osa taas suosittelee. Puksulla ei ole tapana raapia mattoja tai kalusteita, pysyttelee (ainakin meidän läsnäollessamme) visusti raapimapuun sekä erään sallitun jakkaran kimpussa. Muutenkin pikkuinen on aivan uskomattoman kiltti; kertaakaan en ole kuullut Puksun sähisevän, ja käteen on käynyt kiinni vain muutaman kerran. Ensimmäisen kerran valjaita sovitettaessa kisu hieman hermostui, nyt olen pitänyt valjaita esillä kissan riepoteltavana ja
totuttanut niiden käyttöön hiljalleen.

Mahtavinta Puksussa on avoin ja välitön luonne. Pieni osoittaa kiintymystään todella avoimesti ja on suhtautunut vierailijoihinkin varsin rohkeasti. Iloista kevään odotusta sinnekin päin!

T. Boss-Puksu + me

2/2007 Tervehdys. Tässä hieman kuulumisia Bossin ensimmäisistä päivistä uudessa kodissa. Aloimme tosiaan kutsua kisua Puksuksi sen iloisen luonteen ja
hellyyskohtauksien myötä. Maanantaina annoimme kissan rauhassa tutkia taloa. Kaikki piti nuuskia tarkasti, ikkunasta kurkkia ulos sekä ruokaa maistella. Pintapuolisen tarkastuksen jälkeen Puksu vetäytyi unille sängyn alle, jonne myöhemmin laitoin huovan. Nykyään paikka toimii kisun sänkynä ja äärimmäisenä
turvapaikkana (mm. pelottavaa pölynimuria varten). Välillä sängyn alta kuului vieno ‘miu’ (varmasti koti-ikävä siskon ja tuttujen ihmisten luo), mutta muuta merkkiä kisu ei itsestään antanut. Yllätten pikkuinen tuli myöhään illalla tervehtimään minua pomppimalla jalkoja vasten ja puskemalla. Elämänkumppanini Juha pelotti Puksua ensin, mutta leikkimisen jälkeen hekin ystävystyivät.

Tiistaina Puksu piileskeli pitkään molempien palatessa töistä, mutta illalla uskaltautui jälleen samaan huoneeseen. Silloin piti tietysti leikkiä, pitkään ja paljon. Olohuoneen mattoon oli ensin kivaa teroittaa kynsiä mutta kun hieroin kiipeilypuuhun kissanminttua alkoi sekin kiinnostaa. Pikkuinen ei koskaan saa tarpeekseen ‘ongesta’, jonka päässä roikkuu nahkasuikaleita. Myös olemattomasta käsityötaidostani oli vihdoin hyötyä. Ajattelin virkata Puksulle täytettävän lelun juuttinarusta, mutta outo möykkyhän siitä tuli. Kissa ei kuitenkaan tuominnut tekelettä, päinvastoin. Pitkän narun päässä ovenkahvaan
sidottuna siitä tuli yksi Puksun lempileluista. Niitä roikkuu nyt joka paikassa…

Kolmantena päivänä kisu kenties jo tunnisti askeleet tai hajun ja tuli heti tervehtimään töistä tulijoita. Puksu on ottanut tavakseen seisoa takajalkojensa päällä ja hieroa päätä paijaajan käteen; ruokailun jälkeen pitää aina päästä leikkimään. Pieni, iloinen ja äärimmäisen utelias kissa onkin viime päivinä varastanut kaiken vapaa-aikamme. Aluksi lempipaikka oli sängyn alla mutta nykyän ikkunalaudalla lämpimän patterin lähellä. Toinen suojaisa paikka köllimiselle on pyykkitelineen alla. Verhotkin ovat jo saaneet kyytiä ja eräs yllättävä lelu oli kuivunut ruisleivän palanen, jonka kanssa Puksu paini pitkään.

On hienoa seurata pikkuisen rohkaistumista päivä päivältä. Kuulisin myös mielelläni Boss-Puksun siskon tilanteesta. Toivottavasti uudet omistajat saavat yhtä verrattoman perheenjäsenen kuin me :)

Terveisin Laura, Juha sekä tietysti Boss-Puksu

***

Uros, noin 5,5kk (joulukuun 2006 lopussa) / kotihoidossa Espoossa

Boss on löydetty Rotterman-kauppakeskuksesta, todella huonoista oloista. Boss saapui kotihoitoon Espooseen Serpentiini kissan kanssa 26.11.2006.

1/2007 Hei! Eli me ollaan siis boss ja serpentiini kissat, me asutaan espoossa
parin muun hoitokissan kanssa noiden ihmisolentojen saunatuvassa. Mä eli boss oon varsin reipas ja sosiaalinen leikattu nuori kollikissa, tykkään kovasti juoksennella portaikossa, kun ihmiset tulevat mua moikkaamaan. Ja tietty olla sylissa. Tykkään myös kovasti muista kissoista, jos ne ei oo liian päällekäyviä. Toi mun paras kaveri serpentiini on mua vähän ujompi ja se usein pysyy mun lähellä, mut on sekin oppinut luottaa noihin meiän hoitoihmisiin eli pärjää sekin hyvin ihmisten kanssa.

Eli hyvät ihmiset hakekaa meiät vihdoin uuteen kotiin, täällä on ihan kivaa, mut kun noilla meiän hoitajilla on välillä liian vähän aikaa mulle, snif. Niin eli jos mut kotiin haette niin lupaan puskea teitiä ja kehrätä moottorin lailla. Toivoo Boss