Bim (nyk. Birk )

Lisätty sivulle: 2007-02-06

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Bim (nyk. Birk )
2011 Birkistä tuli enkelikoira

Hei, Joudumme suureksi suruksemme kertomaan, että jouduimme lopettamaan rakkaan Birk-koiramme. Birk ehti elää kanssamme 4 antoisaa vuotta, se oli 9-11 -vuotias, kun sen voimat loppuivat.

“Lempipaikkani on sinun luonasi. Muut paikat eivät kelpaa, kuin vain sinun luonasi. Ei paikalla väliä.” Kaivaten Anni, Jouni & Ronja

***

15.4.2007 Bim sai kodin Lahdesta

***

Kuulumisia ja kuvia kodista:

3.1.2009 Birk voi oikein hyvin, niistä on tullut vanhan koiramme Ronjan (myöskin rescue-koira) kanssa tiivis parivaljakko. Birkillä oli meille tullessaan ongelmia lonkkiensa kanssa, kun oli Virossa elellessään ollut auto-onnettomuudessa. Ensimmäisen vuoden aikana se leikattiinkin pariin otteeseen, mutta nyt enää ongelmia ei ole ollut. Mitä nyt lonkat ovat vanhalla herralla kuluneet, joten käveleminen ja istumaan käyminen on hiukan hidasta.

Birk ei vielä ihan täysin luota siihen ettei häntä jätetä, ja vieraammissa paikoissa seuraakin minua huoneesta toiseen, haluaa aina säilyttää näköyhteyden, mieluiten myös kosketuksen :) Jos vanhuksemme olisi vähän pienempi, olisi hän varmasti sylikoira, niin paljon Birk rakastaa läheisyyttä ja hellittelyä! Viimeisen puolen vuoden aikana Birk on alkanut jutella vähän, kotona ollessamme, jos Birk on toisessa huoneessa, saattaa sieltä kuulua “jupinaa” jos häntä ei ole huomioitu tarpeeksi! Birk tulee toimeen kaikkien koirien kanssa; vieraista koirista hän ei juuri välitä, suvun muiden poikakoirien kanssa tulee hyvin juttuun ja Ronjan kanssa he ovat parhaita ystävyksiä!

5.10.2007 Birk oli juuri tänään – taas – leikkauksessa, edellinen antibioottikuuri loppui jo kuukausi-pari sitten, mutta poika alkoi ontua jälleen pari viikkoa sitten. Eläinlääkäri totesi, että yksi jalkaan jätetty rautapiikki (josta en edes tiennyt!!) on sittenkin aiheuttanut myös tulehdusta, ja sekin pitää ottaa pois. Tänään se sitten otettiin, ja antibioottia jatketaan taas 2 kuukautta. Nyt Birk on vielä ihan tillin tallin tuossa olohuoneen tyynyllä, mutta eiköhän poika vihdoin pääse parantumaan täysin, toivottavasti!

Ollaan käyty Birkin kanssa pari kertaa koirakoulussa, tavoitteena oppia lähinnä vain luoksetulo (joka on jo hyvin hallussa!), pysähtyminen sekä joitain muita tärkeitä käskyjä. Istumista ei taideta opetella ollenkaan, noilla takajaloilla se kun on melko vaivalloista… Muuten Birkin ja Ronjan elämä on jo asettunut täysin uomiinsa, ovat parhaita ystäviä keskenään ja Ronja on lopettanut kaikkien tihutöiden tekemisen Birkin tultua taloon!

6.5.2007 Birkin toipuminen on mennyt tosi hyvin, poika on oikein reipas ja tahtoisi jo kovasti juoksennella ja leikkiä pihassa Ronjan kanssa:) Dreenien poistokohdat, entiset haavat vuotavat vielä vähän, mutta menevät toivottavasti viikon sisällä umpeen ja paraneminen alkaa. Sitten saisimme kaulurinkin pois kaulasta! -Anni & Birk

1.5.2007 Birk on ollut todella reipas poika leikkauksen jälkeen! Nukutuksesta herääminen meni tosi hyvin, Birk ei itkeskellyt ollenkaan! Meidän ääniin ei reagoinut ensin ollenkaan, mutta kun Ronja tuli paikalle, nosti poika päätään kiinnostuneena. Antibioottien ottamisen kanssa meinasi tulla ongelmia, poika kun keksi murentaa nakit ja lihapullat maahan ja jättää niiden seasta pahanmakuiset antibiootit syömättä. Äitini sitten muistutti, että meidän vanha koira oli hulluna piimään ja viiliin, ja päätin kokeilla niitä Birkillekin. Ja ne ovat SUURTA herkkua!! Niiden seassa murennetut antibiootit menevät kuin
vettä vain! ainakin toistaiseksi…

Ulkona omassa pihassa vapaana ollessaan Birk tulee huudettaessa jo todella hienosti luokse! Eli ainakin oma nimi on jo hyvin hallussa muita komennuksia ruvetaan opettelemaan sitten kun jalka on kunnossa. Paraneminen sujuu siis todella hyvin, huomenna on ohjelmassa dreenien poisto. Jännää!

29.4.2007 Eilen oltiin siis leikkauksessa, joka meni hyvin! Lääkäri arvioi leikkaukseen kuluvan noin tunnin, mutta olikin valmis jo reilussa puolessa tunnissa! Jalasta poistettiin rautapiikit, leikkaushaava on onneksi melko pieni. sen lisäksi jalassa on tulehtuneiden haavojen kohdalla dreenit, mistä eritteet valuvat ulos, eivätkä jää turvotukseksi jalkaan. Dreenit ja side poistetaan neljän päivän kuluttua, kauluria tulee pitää 2 viikkoa. Sitten jalan pitäisi olla kunnossa ja tulehduksen poissa!! Antibiootteja jatketaan koko kuukausi, samoin kuin kipulääkkeitä. Nyt Birkillä on jalassa sukkahousut sekä dreenien kohdalla side, joka imee eritteet. Täällä ollaan hyvin toiveikkaana, että jalka paranisi pian, on niin helpottunut olo kun leikkaus sujui hyvin!

27.4.2007 Tänään oltiin Birkin kanssa eläinlääkärissä ja jalka kuvattiin. No, jalan haavat eivät ilmeisesti olekaan puremahaavoja vaan siinä on luutulehdus. Birk on ilmeisesti jäänyt joskus auton alle jolloin jalka on murtunut. Se on tällöin leikattu ja siihen on laitettu 2 metallitikkua luun tueksi. Luunmurtuma on parantunut (luojan kiitos, muuten sitä ei olisi varmaan enää leikattu!) ja nyt nämä metallitikut ovat liikkuneet jalassa huonoon asentoon ja ne painavat luuta joka on tulehtunut ja tämä tulehdus näkyy siis päällepäin. Lisäksi polvinivel on kolarissa(?) kärsinyt ja on hiukan löysä.

Nyt sitten heti lauantaina menemme leikkaukseen jossa ne metallitikut poistetaan. Sen pitäisi vahvojen antibioottien kanssa helpottaa luutulehdusta. Eli tämä jalka pitäisi saada lähes kuntoon :D Mutta toisessa jalassa havaittiin huono ja haurastunut lonkka, mitä pitää vastaisuudessa varoa, eli ei hurjia leikkejä…

Birk on ollut tänään kuvauksia varten tehdyn kevyen nukutuksen jälkeen tosi väsynyt ja ihan pihalla, nyt jo kuitenkin siinä kunnossa että minua jaksaa seurata huoneesta toiseen ;)

18.4.2007 Haettiin Bim sunnuntaina kotiin ja tuntuu että kotiutuminen on lähtenyt todella hyvin käyntiin! :) Ajomatka tänne Lahteen sujui hyvin, ja kun pääsimme perille, oli Ronja-koira innolla ottamassa Bimiä vastaan! Alkuun Bim vähän aristeli Ronjaa, mutta nyt jo ovat kuin vanhat kaverukset. Uskoisin että Bim ottaa koirista pomon paikan, koska on nyt jo komennellut pariin otteeseen Ronjaa sen lähestyessä Bimin ruokaa tai herkkuja! :) Ronja taas ei sanonut mitään kun Bim sunnuntaina söi oman ruokansa lisäksi myös Ronjalta jääneen ruuan… Eli ruoka on pojalle maistunut oikein hyvin, pian varmasti saadaan vähän lihaa luiden ympärille!

Kävimme tänään eläinlääkärissä näyttämässä jalkaa, se kuvataan ensi viikon torstaina. Nyt saimme haavaan antibioottikuurin ja kipulääkekuurin sekä ohjeet suihkuttaa pari kertaa päivässä ja puhdistaa sen jälkeen. Haavan nuoleminen on ehdottomasti kielletty, joten Bimillä on nyt inhottava kauluri, jota on pidettävä aina öisin ja yksin ollessa.. :( tänään harjoteltiin kaulurin käyttöä ja Bim hyvin nolona törmäili huonekaluihin ja ovenkarmeihin. Toivottavasti haava näillä hoidoilla paranisi pian ja päästäisiin eroon kaulurista! =)

Lenkit ovat menneet oikein mallikkaasti, hihnassa kävely luonnistuu kuin sitä olisi harjoiteltu koko ikä! Intoa riittäisi lenkkeilyyn vaikka kuinka, mutta jalan kanssa täytyy olla vielä varovainen. Omassa pihassa Bim on saanut olla vapaana ja siellä se viihtyy niin kauan kuin minäkin. Heti jos minä lähden sisällä käymään, tulee Bim perässä. ja samoin takaisin ulos :) sama leikki jatkuu myös sisällä huoneesta toiseen! Tänään oli ihanaa nähdä lenkillä kuinka Bimin häntä kohosi jalkojen välistä iloisesti korkealle ilmaan liehumaan!

Bimistä tuli meidän suussamme Birk (ronja ryövärintyttären ystävä) ja lempinimiä on jo monia :) Hän on aivan ihana, valloittava ja aurinkoinen persoona joka rakastaa kaikkia ihmisiä ja rapsutuksia! Erityisen ihanaa on painaa pää syliini silitettäväksi kun istun vieressä lattialla…

Tässä tämänhetkisiä kuulumisia, laitan lisää viimeistään röntgenen jälkeen! Liitteeksi laitan vielä kuvia Birkistä yksin ja Ronjan kanssa! -Anni

***

Uroskoira, noin 13v.

12.4.2007 Bimille on jo löytynyt kaksi erittäin hyvää kotiehdokasta ja kumpikin perhe on jo käynyt Bimiä katsomassa. Valinta tehdään näiden perheiden välillä.

4.4.2007 Bim ei onnu enää lenkillä lainkaan ja vaikuttaa muutenkin terveeltä ja hyväluonteiselta. On hurmannut koko hoitopaikkansa naapuruston;) Ainoastaan, kun nousee yöuniltaan, niin voi aamulla vähän ontua. Jalka kuvataan lähipäivinä, kun antibioottikuuri on loppunut.

27.3.2007 Kuulumisia kotihoidosta: Olimme Bimin kanssa eläinlääkärissä, ja ikäarvio ON 5-7 VUOTTA!

Siltä löytyi puremahaava siitä tassusta jota ontuu, karvat ajeltiin siitä kohtaa, putsattiin ja nyt on antibioottikuuri ja kipulääkekuuri. Syö nyt kuurin loppuun ja sitten viedään kuvattavaksi. Etuhampaat oudosti kuluneet, kuin olisi purrut metallia(?). Mutta hammaskiveä ei ole. Sydän kuunneltiin, ja se on kunnossa.

25.3.2007 Kuulumisia kotihoidosta: Bim tuli meille 24.3.07 Satamaan oli saapunut mitä karvaisin ja hellyyttävin koiravanhus, joka painoi päänsä syliini odottaen rapsutuksia. Villiveikkaus roduista (venäjänvinttikoira,sakemanni?) poiki Bimille lempinimen Toveri Ivan.

Herraa voisi kuvailla vähän ujoksi, ei pidä turhaa melua itsestään. Kulkee todella hienosti remmissä, ei vedä eikä kiinnitä muihin koiriin erityistä huomiota. Bim taitaa vähän olla kaikkien kaveri. Kerrostalossa asuminen ei tuottane ongelmia, sillä koira ei hauku ääniä yms.

Bim ei kuitenkaan ole syrjäänvetäytyvä vaan tulee mielellään seuraksi katsomaan telkkua ja selailemaan hesaria. Paras paikka maailmassa on kuitenkin keittokomerossa, pehmeällä matolla. Sieltä on hyvä seurata talon tapahtumia ja välillä nousta juomaan tilkka vettä omasta kupista.

Osaa olla myös yksinään, kotiin tullessa herra nostaa vähän päätään ja toisinaan tulee nuolemaan tulokkaiden käsiä. Täysin sisäsiisti, asiat tehdään hienosti ulos. Ruoka maistuu hyvin eikä mahakaan ole mennyt uusista herkuista sekaisin.

Kipeää jalkaa ontuu vähän, asumme 5.kerroksessa ilman hissiä. Laivassa Bim oli vähän aristellut rappusia, mutta täällä spurttaa ne hienosti ylös. Ulkona kuitenkin kävelee normaalisti, joten arkielämää jalka ei haittaa.

Bim ansaitsee todella oman kodin, jossa se saisi paljon rakkautta ja rapsutuksia. Jos haluat koiran, joka rakastaa sinua yli kaiken ja pidät märistä pusuista, tässä koira sinulle. Bim on oikea unelmakoira! Tässä vielä liitteenä kuva Bimistä makoilemassa lempparipaikallaan keittokomerossa.

24.3.2007 Bim pääsi kotihoitoon Suomeen, ja kipeä jalka kuvataan ja leikataan.

18.3.2007 Bimin toinen takatassu on aikoinaan leikattu ja nyt se tarvitsee lähiaikoina korjausleikkauksen.

22.2.2007 Bimin aika tarhalla alkaa käymään vähiin.

Bim on tarhan tiedoissa arvioitu n. 13-vuotiaaksi, minusta se ei vaikuttanut niin vanhalta, mutta vanhempi koira Bim jo joka tapauksessa on. Tullut tarhalle 23.1 ja pääsee Suomeen helmikuun puolivälin jälkeen.

Hihnassa käveli kauniisti eikä välittänyt toisista koirista mutta parhaiten Bim sopisi kotiin jossa ei oletoisia uroksia. Bim on noin 55 cm korkea ja painaa arviolta 25-30 kiloa.

Kulukorvaus Bimistä on 150 euroa.