Bella’s Pride (nyk. Leia)

Lisätty sivulle: 2007-01-01

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Bella's Pride (nyk. Leia)
9.11.2007 Leiasta tuli koiraenkeli.

Leia oli aamupäivällä pikku karkureissulla, joita teki aika ajoin. Tuli kotiin n. reilun tunnin juoksujen jälkeen. Oksensi hieman jotain mikä näytti karvoilta. Siivosin, enkä ajatellut asiaa enempää. Leian käytös ja olotila vaikutti ihan normaalilta. Lähdin kauppareissulle ja parin tunnin kuluttua tullessani kotiin löysin tosi huonossa kunnossa olevan neidin. Hengitti vain vaivoin ja emme ehtineet edes lääkäriin. Leia nukkui pois.
Jäi vain nyt arvailuksi mitä ihmettä Leia mahdollisesti söikään, ilmeisesti aiheutti kuoleman.

***

16.4.2007 Lisätty kuvia

4.2.2007 Pride sai kodin Mynämäeltä.

***

Kuulumisia kotihoidosta:

30.1.2007 Priden kanssa on mennyt todella hyvin,tyttö on kuin pieni enkeli. Ekana iltana käytiin rohkeasti kaikki paikat kotona läpi ennen nukkumaan menoa. Yöllä tyttö heräili muutamaan otteeseen tarkastelemaan että ollaan vielä paikalla, uni jatkui omalla pedillä hoitoemon käden ympärillä.
Alusta asti tytteli on herättänyt ihastusta rauhallisella luonteellaan, häneen saa todella hyvin kontaktin ja hän seuraa iloisena kaikkia kodin puuhia. Myös “ei”-sanan tyttö ymmärtää todella heti ja jättää puuhansa siltä istumalta
kesken. Olemme käyneet prinsessan kanssa koiravierailulla tervehtimässä tiibetinspanieli-urosta ja tyttö suhtautui vierailuun hyvin vaikka alkuun hieman ujostuttikin pojan ylenpalttinen kiinnostus.
Yksinoloa olemme myös harjoitelleet ja hyvin on sujunut, tosin yhtä tietokoneen piuhaa köyhempinä kun oli puruluu loppunut kesken ja ajattelematon hoitoemo oli jättänyt piuhan kuonon ulottuville.Vahingoista viisastuu.. Tyttönen on myös harrastellut autolla ajelua joka on hänestä ihan kivaa kunhan saa istua sylissä koko matkan,siihen voi sitten vaikka nukahtaakin.. Tämä tytteli on kaikin puolin aivan valtavan ihana koiralapsi!:)

27.1.2007 Pride tuli Suomeen kotihoitoon.

***

28.12.2006 Bellan pennut ovat 6 viikon ikäisiä saksanpaimenkoiramixpentuja. Prayer ja Promise ovat uroksia; Precious, Pride, Pearl ja Priceless ovat narttuja. Yksi pennuista on musta, muut viisi on ruskea-harmaita. Kotihoitajan mukaan urokset ovat todella rauhallisia ja tytöt eläväisempiä. Leikkiä ja murinaa riittää pentueessa. Pennuilla ja varsinkin niiden emolla on ollut todella karu kohtalo. Emon omisti alkoholisti, joka laiminlöi koiraansa. Bella oli vasta 10-12 kuukauden ikäinen pentu itsekin, kun se tuli tiineeksi ensimmäisistä juoksuistaan. Kyläläisen epäilivät pentujen isäksi isoa pitkäkarvaista urosta, jota omistaja pitää vapaana. Pennut syntyivät 17-18.11.06 kuoppaan lattian alle. Bellan omistaja yritti myydä 1-2 päivän ikäisiä pentuja kaupan edessä. Pentujen onneksi hyväsydäminen ihminen kuuli asiasta ja otti sekä emon että pennut hoiviinsa. Pentuja oli syntynyt 7, mutta yksi ei ehtinyt elää viikkoakaan, vaan kuoli kotihoidossa. Bella-emo oli todella huonossa kunnossa. Sillä oli matoja, kirppuja, se oli laiha jne. Alku näytti lupaavalta ja emo näytti alkavan voida paremmin. Rekku Rescue hoiti emolle ja pentueelle lääkkeitä, äidinmaidonkorviketta ja muuta tarpeellista. Sitten tuli kuitenkin takapakkia. Bella lakkasi syömästä. Koska koira oli muutenkin vain pelkkä luuranko, siltä loppuivat pian voimat. Eläinlääkäriavusta huolimatta apu tuli Bella-koiran elämään liian myöhään. Bellan kohtu oli ilmeisesti mädäntynyt tai sitten koira oli saanut verenmyrkytyksen. Bella kuoli yhdessä hetkessä eläinlääkärin pöydälle 4.12. eikä emorukan pelastamiseksi ollut mitään tehtävissä. Bella lepää nyt ison ja pehmeän peiton sisässä kauniiden ja isojen kivien vieressä.
Pennut joutuivat pulloruokinnalle 2-3-viikkoisina, mutta ovat selvinneet äkillisestä ruokavalion muutoksesta hyvin. Kasvaessaan pennut alkoiva juoda itse maitoa vadista, jonka jälkeen pentujen turkki olikin sitten maidon vallassa. Pentujen keinoemona toimi labradorinnoutaja Sissy, joka palasi kotiin sen jälkeen kun pikkuisten hampaat alkoivat käydä Sissyn hermoille. Sissy oli pentujen äitihahmo, mutta ei siis imettänyt. Pennut ovat käyneet monen virolaisen sydämeen ja niille on viety ruokaa ja leluja. Pentujen kotihoitaja tekee jokaiselle pennulle Campellin pentutestin, joka kertoo pennun luonteesta. Pentutesti kertoo, millainen omistaja pennulle on sopivin. Pennut annetaan vain koteihin, joissa sitoudutaan huolehtimaan koiran koulutuksesta esim. koirakoulussa. Kotihoitaja on esittänyt toivomuksen, että pennut varmasti kastroidaan / steriloidaan niiden tultua oikeaan ikään, jotta Bellan kaltainen murhenäytelmä ei varmasti toistuisi. Pentujen luovutusmaksu 150 e.