Amanda, Kitin pentu

20.12.2004 Amandasta tuli enekelikoira

12.10.2002-20.12.2004

Päätös elämäniloisen elämän päättämisestä oli elämäni raskain päätös. Amanda eli elämänsä kiihkeästi, täydestä sydämestään. Amanda rakasti meitä kiihkeästi ja osoitti sen myös jokaisena mahdollisena hetkenä: suukottamalla aina kun mahdollista ja iloisella olemuksellaan, jolloin häntää myöten koko koira heilui. Amanda halusi olla rakkaita ihmisiään lähellä: nukkui aina lähistöllä, touhusi mukana tai pyysi leikkimään. Amanda oli väsymätön kumppani, joka oli aina valmis toimintaan.

Kiihkeydellä oli myös varjopuolensa: Monet tilanteet ahdistivat herkkää Amandaa. Amandaa ahdisti iltaiset ulkoilut, toisten koirien kohtaaminen, kotiin jääminen ilman lauman ihmisjäseniä, lauman ihmisjäsenten surut ja murheet, joskus vain ylipäänsä ilman näkyvää syytä.

Ahdistunutta Amandaa oli ahdistavaa katsoa, sillä vaikka kuinka halusin auttaa, en kyennyt Amandan pahaa oloa poistamaan enkä mieltä tyynnyttämään. Muistan aina Amandan katseen: iloisen, rakastavan, innostuneen ja myös sen ahdistuneen.
Amanda opetti minulle, että on tärkeää elää täysillä – paneutua täysillä siihen mitä on tekemässä. Näyttää, että rakastaa ja iloita elämästä. Olen onneton siitä, että asiat päättyivät näin. Anna anteeksi Amanda. Rakastan sinua aina.
-Emäntäsi Terhi

***

KUULUMISIA: Olin jo pitkään katsellut eri rescue sivuja haaveena saada aikuiselle (4½ v.) koirallemme Oonalle kaveri. Oona on kuitenkin sen verran voimakasluonteinen narttu, että haussa oli ehdottomasti pentu ja tarkoituksena olikin marraskuussa häämatkamme jälkeen lähteä Tallinnaan pentuja katselemaan. Juuri ennen häämatkalle lähtöä näin kuitenkin Rekku Rescuen sivuilla ilmoituksen pennuista, jotka olivat silloin kahden päivän ikäisiä. Soitin pennuista samantien ja varasin alustavasti toisen narttupennuista meille.

Häämatkalta tultuamme kävimme katsomassa pentuja niiden ollessa viiden viikon ikäisiä. Valitsimme esikoisen eli pennuista isoimman ja riiviöimmän Amanda-neidin. Amanda-riiviö tuli meille seitsemänviikkoisena ja se oli alusta asti hyvin tomera neiti. Vähän tietysti Oonan kohtaaminen jännitti, mutta kun Oona olikin leppoisa täti niin Amandan riiviöluonne pääsi valloilleen. Amanda on kiusannut Oonaa (etenkin ihan pienenä) minkä ehtii ja Amanda ei ihan helposti uskokaan Oonan (tai omistajien) kieltoja.

Nyt 15-viikkoisena Amanda uskoo jo paremmin kieltoja ja käskyjä, kun tosissaan komennetaan. Muuten Amanda on edelleen aikamoinen riiviö, joka kantaa omistajien kengät ja kaikkea muutakin tavaraa sohvalle sekä syö kengänpohjallisia ja tuikkuja poissa ollessamme. Tuikkuepisodi ehti tapahtua vain kahdesti kunnes tajusin ettei tuikkukippoja voi jättää turvallisesti kovinkaan matalalle, kuten ikkunalaudalle johon Amanda ylettyy sohvalta :).

Amanda oli jo viiden viikon iässä pennuista eniten snautseria muistuttava kaveri, vaikka emässä Kitissä ei mitään snautseriin viittaavaa olekaan, ja yhteneväisyys on vain lisääntynyt Amandan kasvaessa. Myös luonne on hyvin snautserimainen eli omaa tahtoa löytyy, mutta myös intoa touhuta omistajien kanssa. Tarkoituksena olisikin lähteä Amandan kanssa harrastuskentille heti, kun tuosta vähän kasvaa.

Amanda ei ole vielä tavannut Oonan lisäksi kuin kaksi muuta koiraa. Sitten kun rokotukset on kunnossa on sosiaalistaminen aloitettava tosissaan, sillä Amandaa vähän pelottaa muut koirat ja se haukkuu ja rähjää niille ulkona minkä ehtii. Tutustuttuaan on sitten ihan ok ja onhan tyttö kuitenkin reipas tekemään tuttavuutta. Amandalla on myös aika kova vahtivietti (joka viittaa myös snautseriperimään). Kaiken kaikkiaan Amanda on iloisella ja energisellä olemuksellaan valloittanut ainakin minut. Koiramaisin terveisin, Amanda, Oona ja Terhi