Aimo-Mörrimöykky (nyk. Emilia)
Lisätty sivulle: 2011-05-18
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Suomi

***
Kuulumisia omasta kodista:
31.3.2012 Hupsista. Kylläpäs aika kuluu nopeasti hyvässä seurassa – on unohtunut täysin päivittää neitokaisen kuulumisia! Aimo-Mörrimöykky muutti siis perheeseemme heinäkuussa 2011. Ennestään meillä oli kaksi koiraa ja kaksi kissaa. Rekkujen kautta tulleet Embo ja Lambi-kissapojut saivat siis ihanan tyttösen kaveriksi. Nimeä hetken mietittyämme päädyimme Emiliaan. Pojat kun ovat vessapaperimerkkejä niin neidistä tuli talouspaperimerkki, hih.
Emilialla oli meille tullessa lyhyeksi leikattu turkki, joka on kasvanut tässä kuukausien aikana valtavan pitkäksi ja hienoksi! Emilia oli alussa pieni ja hento, mutta hyvin pippurinen. Nykyään hän on jo poikakisujakin isompi ja luonteeltaan entistä lempeämpi ja leppoisampi. Kyllä hänestä vielä pippurisuuttakin löytyy tarvittaessa, sen ovat koirat saaneet huomata! Erinomaisen hyvin hän on kuitenkin sopeutunut perheemme vilinään ja ystävystynyt kaikkien elukoiden kanssa. Etenkin Lambi on Emilialle hyvin rakas.
Viime aikoina Emilia on myös hakeutunut enemmän lähikontaktiin ihmisten kanssa. Kehrääminen käy kovana jos vähän rapsuttaa ja myös turkin harjaaminen onnistuu jo hyvin yhteistyössä. Neidistä on kasvanut todella nätti ja ihana kissa ja olen ikuisesti kiitollinen Emilian saamasta avusta, tuesta ja hoidosta elämänsä alkutaipaleella. Hän sai mahdollisuuden uuteen elämään ja vaikuttaa nyt hyvin onnelliselta ja tyytyväiseltä. Iso kiitos ja kumarrus Rekku Rescue ry ja kaikki vapaaehtoiset!
t.Eija, Emilia, Embo, Lambi, Elod ja Nasu :)
****
Naaras, noin 6 kk (kesäkuussa 2011), kotihoidossa Vantaalla
5.7.2011 Lisätty uusia kuvia Aimottaresta. <3
1.7.2011 Aimo siirtyi kotihoitoon Vantalle.
7.6.2011 Aimo-neito joutuu etsimään uutta kotia emännällä puhjenneen allergian takia. Alla emännän kuvausta Aimo-murusta.
Aimolainen on aivan ihana leikkisä ja kehrääväinen pallero, josta en haluaisi luopua. Pahenevien allergiaoireiden takia Aimo-tyttö kuitenkin tarvitsee uuden kodin. Aimo on kovin pieni vielä, ja hotkii joka aterian kuin ei olisi saanut ruokaa viikkoon. Turkki on lähtenyt hyvin kasvamaan myös karvattomissa kohdissa ja kaunis kissa sieltä taitaa paljastua. Aimo on tullut mainiosti toimeen toisen kissani kanssa heti alusta alkaen, ehkä parhaiten se viihtyisi toisen leikkisän pennun kanssa, vanhemmalla kun tahtoo välillä mennä hermot vilkkaaseen epeliin. Aimo tulee mielellään syliin ja onnellinen kehräys alkaa yleensä kuulua heti kun se pääsee viereen. Muutenkin arasta pikkukissasta on tullut varsin rohkea ja reipas kaveri jo lyhyessä ajassa, ja luulen että uuteen paikkaan kotiutuminen sujuu hyvin.
18.5.2011 Aimo-neitonen etsii rakastava kotia. Aimo-Mörrimöykky tuli yhdistykselle hoitoon Porin Pieneläinrankkurilta. Joku hyväsydäminen ihminen oli sen löytänyt metsästä, ja toimittanut rankkurille. Löydettäessä Aimolla oli yksi suuri ja useita pienempiä haavoja. Eläinlääkäri yritti ommella suurinta haavaa umpeen, mutta pikkuisen nahka ei oikein kestänyt tikkejä. Haava oli sen verran iäkäs, ettei sitä saatu kunnolla ommeltua kiinni. Aimotar oli myös todella laiha ja nälkiintynyt. Sen lisäksi neitosen pitkähkö turkki oli ihan takussa ja pahasti huopunut. Turkki piti leikata lyhyeksi, että takut ja huopumat saatiin pois.
Aluksi Aimoa piti syöttää. Parissa viikossa tyttönen toipui sellaiseen kuntoon, että sen selviämiseen alkoi jo pystyä luottamaan. Aimoliinilla oli myös useita karvattomia läikkiä turkissaan. Myös nenän päältä ja ympäriltä puuttui karvapeitettä. Niinpä neitosesta otettiin sieniviljelyä varten näytteet. Eilen saatiin viljelyn tulos, joka oli negatiivinen! Tyttönen on myös testattu giardian varalta, ja sekin näyte oli puhdas. Painonsa Aimo on onnistunut lähes kaksinkertaistamaan!
Tyttö on erittäin leikkisä ja aktiivinen. Aimoliini rakastaa rapsutuksia ja silityksiä. Niitä halutessaan se kiipeää syliin ja alkaa kehräämään. Aimon turkki on silkinpehmeä, ja neitonen pitää siitä hyvää huolta. Neiti syö hyvällä ruokahalulla raakaa naudan- ja broilerin lihaa, broilerin sydämiä, ja – kivipiiraa, eläinkaupan märkäruokia ja silloin tällöin herkkuna hippusen juustoa. Aimotar ei ymmärrä kuivaruokien päälle lainkaan. Kaikenmaailman raksut on kokeiltu, eikä mikään niistä ole tyttösen mielestä ruokaa. Tämä on hyvä tulevan kodin ottaa huomioon.
Neitonen on todella valloittava persoona, joten hänelle on hakusessa valloittava koti! :D Mielellään Aimolaiselle saisi tulevassa kodissa olla kissaseuraa, kun kaverin kanssa leikkiminen on niiiin paljon hauskempaa.
Aimosta löytyy keskusteluketju Rekku Rescuen foorumilla täällä:
http://www.rekkurescue.com/keskustelu/viewtopic.php?f=39&t=8860
Kulukorvaus kissapennusta on 100 euroa. Kulukorvauksella kissanpentu on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun.






