Viisi uutta maatiaiskissojen leikkauskampanjaa
Eläinten viikon kunniaksi julkistamme viisi uutta maatiaiskissojen leikkauskampanjaa. Heikommassa taloudellisessa asemassa oleville kissanomistajille suunnatut kampanjat alkavat Lempäälässä, Maalahdessa, Nivalassa, Närpiössä ja Salossa.
Maatiaiskissojen leikkauskampanjoissa Rekku Rescue tarjoaa mahdollisuuden kissan sterilointiin tai kastrointiin pienellä omakustannushinnalla. Edellytyksenä on, että kissasta huolehditaan hyvin, ja että sitä ei ole otettu harkitsematta hetken mielijohteesta. Leikkaukset toteutetaan yhteistyössä paikallisten eläinlääkäreiden kanssa.
Uusien kampanjoiden myötä Rekku Rescuella on käynnissä maatiaiskissojen leikkauskampanja yhteensä 26 paikkakunnalla ympäri Suomen. Tänä vuonna kampanjoissa on leikattu jo 272 kissaa.
Näin haet kissallesi leikkaustukea
Rekku Rescuen tukemien leikkausten hinnat ovat: kastraatio 40 euroa ja sterilaatio 60 euroa. Hintoihin sisältyy mikrosiru, joka rekisteröidään Kissaliittoon. Kissan tulee painaa vähintään kaksi kiloa.
Emme myönnä avustusta vasta hankitun kissan leikkauttamiseen, koska ennen lemmikin ottamista pitää varautua sen hankintaan myös taloudellisesti. Avustusta voi hakea tilanteeseen, jossa taloustilanne on muuttunut elämänmuutoksen, kuten sairauden tai työttömyyden myötä.
Lähetä perusteltu hakemus sähköpostilla valitsemasi paikkakunnan kampanjavastaavalle (osoitteet alla). Kerro viestissä kissan nimi, sukupuoli ja ikä sekä puhelinnumerosi. Mainitsethan myös, minkä paikkakunnan tapahtumaan haet.
Lempäälä, Eläinlääkäriasema Lempiellit, elisa@rekkurescue.com
Maalahti, Eläinklinikka Johanna, ninawm@rekkurescue.com
Nivala, Eläinklinikka Nivel, sanna@rekkurescue.com
Närpiö, Närpiön eläinklinikka, ninawm@rekkurescue.com
Salo, Sammalon eläinklinikka, pauliina@rekkurescue.com.
Mikäli hyväksymme hakemuksesi, saat sähköpostilla ohjeet ensin omavastuuosuuden maksamiseen ja maksun jälkeen ajan varaamiseen. Saat myös ohjeistuksen, mitä huomioida kissan leikkauspäivänä ja miten toimia leikkauksen jälkeen.
Leikkauskulu on todennäköisesti pienin eläinlääkärikulu kissasta sen elämän aikana, joten älä ota kissaa hetken mielijohteesta.
Katso täältä kaikki käynnissä olevat leikkauskampanjamme.
Kissan leikkauttaminen on eläinsuojeluteko!