Tassujen takaa – Elina: Merkityksellisyys motivoi!

Tassujen takaa -sarjassa esittelemme Rekku Rescuessa eri tehtävissä toimivia vapaaehtoisia. Vuorossa on Facebookin Rekkutori-lahjoitustuotekaupan ja huutokauppojen eli Huutisten vastuuhenkilö Elina.

Elina adoptoi miehensä kanssa syksyllä 2016 Rekku Rescuelta kissan, maailman ihanimman Hemulin.

– Silloin kuulin myös yhdistyksen toiminnasta. Olin jo pitkään miettinyt, että haluaisin tehdä jonkinlaista vapaaehtoistyötä ja eläinsuojelutyö tuntui juuri sopivalta vaihtoehdolta. Lähdin mukaan ja aika pian myös hurahdin hommaan, Elina kertoo.

Elina on ehtinyt olla monessa mukana neljässä vuodessa.

– Aloitin messuilla arpoja myymässä ja juttelemassa ihmisten kanssa Rekkujen toiminnasta. Tykkään tavata ihmisiä ja tapahtumatoiminta oli entuudestaan tuttua, joten siitä oli helppo hypätä mukaan. Parina kesänä olen ollut festareilla rannekkeenvaihdossa Rekkujen tiimissä. Rekkutorin ylläpitäjäksi päädyin, kun tarjosin apua lomatuuraukseen ja kävi ilmi, että uudelle ylläpitäjälle oli tarvetta.

Nykyisin Rekkutorin ja huutistoiminnan pyörittäminen työllistävät Elinaa niin, ettei aikaa enää juurikaan riitä muuhun.

– Rekkutorilla ja Huutiksissa Facebookissa myydään lahjoituksena saatuja tuotteita. Meillä on useita ihania vakiolahjoittajia, mutta jatkuvasti myös ideoimme ja kyselemme uusia juttuja myyntiin. Kun tuotteet tulevat meille, ne kuvataan ja laitetaan esille Facebookiin. Ostajan ottaessa yhteyttä ohjeistetaan maksusta ja sen jälkeen lähetetään tuotteet ostajalle. Huutiksiin tykkään suunnitella kokonaisuuden, jossa on sopivan monipuolisesti kohteita tai joku teema. Houkuttelevalla esillepanolla ja hyvällä mainonnalla saadaan parhaiten kerättyä rahaa eläimille, joten markkinointiin haluaisin ehtiä panostaa vielä enemmänkin!

Sanotaan, että kun Rekuille antaa pikkusormen se vie koko elämän. Elinan mukaan vapaaehtoistyöhön käyttämäänsä aikaa voi ja myös kannattaa säännöstellä.

– Aikaa saisi kulumaan loputtomasti ideointiin, markkinointiin ja toiminnan kehittämiseen, ja välillä innostuessa hurahtaa tunteja. Tällä hetkellä käytän Rekkutoriin ehkä tunnin viikossa. Lisäksi Huutiksia on nyt ollut nelisen kertaa vuodessa, ja niiden suunnittelu ja jälkityöt vievät selvästi enemmän aikaa, hän kertoo.

– Olen parhaillaan kehittämässä Huutisten toteutusta pienen tiimin vastuulle, jotta itselleni jäisi enemmän aikaa muun muassa markkinointiin. Mahtavaa, että tässä on saanut aika vapaat kädet toimia parhaaksi katsomallaan tavalla ja yhdistyksessä ollaan avoimia uusille ideoille.

Pääkaupunkiseudulla toimii useampi eläinsuojeluyhdistys. Miksi Elina viihtyy Rekku Rescuessa?

– Minulle on tärkeää, että nykyisissä tehtävissäni Rekuissa tekemistä pystyy hyvin suunnittelemaan omien aikataulujen mukaan. Joskus voi panostaa enemmän ja välillä taas vähemmän.

– Tykkään Rekuista myös, koska olemme suhteellisen pieni yhdistys ja toimimme täysin vapaaehtoisvoimin. Kaikki varainhankinta on aidosti tärkeää yhdistykselle, Elina jatkaa. – Pienessä organisaatiossa voin olla varma, että jokainen myynnillä hankkimani euro menee suoraan eläimille. Vapaaehtoistyön merkityksellisyys motivoi valtavasti!

33-vuotias Elina työskentelee projektiasiantuntijana. Perheeseen kuuluvat puoliso sekä Rekkukissat Prinssi ja Panttu (kuvassa). Rekkuilun lisäksi Elina harrastaa liikuntaa – tämän kesän uusi ihastus on suppailu.