Rekut rekrytoi: Sijaiskoteja kissoille

5.7.2022

Kissakesä on kuumimmillaan ja uusia apua tarvitsevia kissoja tulee hoiviimme joka viikko. Etsimmekin nyt pääkaupunkiseudulta uusia kissarakkaita ja sitoutumiskykyisiä sijaiskoteja.

Odotamme kissojen sijaiskodeilta:
– jonkin verran aiempaa kokemusta kissoista
– mahdollisuutta sitoutua kissan hoitamiseen pitkäksikin aikaa
– luotettavuutta, kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä
– sopivasti oma-aloitteisuutta, mutta myös kykyä kuunnella ja omaksua ohjeita
– mikäli taloudessa on omia eläimiä, on hoitokissalle oltava soveltuva eristystila (ikkunallinen huone).

Tarjoamme sinulle merkityksellisen vapaaehtoistyön luotettavassa ja vastuullisessa eläinsuojeluyhdistyksessä, hyvän perehdytyksen sekä oman yhteyshenkilön ja muiden sijaiskotien verkoston tuen. Unohtamatta onnistumisen elämyksiä ja hyvää mieltä, jonka kodittomien eläinten auttaminen antaa.

Yhdistys vastaa hoitokissan kustannuksista, kuten ruoka-, hiekka- ja eläinlääkärikuluista. Mahdollisia kissan aiheuttamia vahinkoja emme valitettavasti voi korvata. Laadimme sijaiskodin kanssa aina kirjallisen sopimuksen ennen hoitolaisen saapumista.

Sisäiseen viestintään käytämme pääosin FB Messengeriä, joten toivomme, että sinulla on mahdollisuus sen käyttämiseen.

Jos uskot tehtävän sopivan sinulle, lähetä s-postia osoitteeseen kotihoitokissat@rekkurescue.com. Kerro viestissä mahdollisimman kattavasti itsestäsi ja kodistasi, sekä miksi haluat ryhtyä kissojen sijaiskodiksi.

Huomioithan, että sijaiskotina toimiminen ei ole ”koeaika” kissan adoptiolle. Jos etsit omaa kissaa, löydät kotia etsivät kissamme täältä.