Rekku Rescuen vuosi 2022

31.12.2022

Rekku Rescuen 20-juhlavuosi on päättymässä. Lue, mitä saimme aikaan vuoden kuluessa.

Vuonna 2022 vastaanotimme 220 kissaa ja hankimme kodin 201 kissalle. Koiria vastaanotimme 56 ja hankimme kodin 39:lle. Kaikki luovutettiin uuteen kotiin rokotettuna, leikattuna ja mikrosirutettuna sekä useaan kertaan madotettuna. Vuoden päättyessä sijaiskodeissamme asui 75 kissaa, joista reilu kolmannes oli pentuja, sekä 12 koiraa.

Työskentelimme vuoden aikana kissapopulaatioiden auttamiseksi kahdessa eri paikassa. Yhteensä saimme niistä turvaan 80 kissaa.

Yli puolet yhdistyksen budjetista meni jälleen eläinlääkäri- ja lääkintäkuluihin. Yhteensä 106 377 euroa, josta valtaosa on kissojen eläinlääkärikuluja.

Panostimme edelleen ennaltaehkäisevään eläinsuojelutyöhön. Vähävaraisille suunnatuissa maatiaiskissojen leikkauskampanjoissamme leikattiin 210 ja kaikille avoimissa leikkauspäivissä 175 kissaa. Mikrosirutuskampanjoissa ja -tapahtumissa sirutettiin ja rekisteröitiin yhteensä lähes tuhat lemmikkieläintä. Myös kaikki leikkauskampanjoissa ja -tapahtumissa leikatut kissat sirutettiin, mikäli niillä ei ollut jo sirua.

Viron toimintamme tavoitteena oli edistää eläinten paikallista kodin saantia tukemalla yhteistyötarhojamme eläinlääkärikuluissa sekä ruoka- ja tarvikelahjoituksin. Tuellamme leikattiin 48 koiraa.

Lemmikkien leipäjono –tapahtuma pidettiin Helsingissä Malmilla 3.12. Noin 300 ihmistä haki ruoka-apua kissoilleen ja/tai koirilleen. Lemmikkien leipäjono pidettiin joulun alla jo kuudetta kertaa. Osallistuimme myös moniin erilaisiin tapahtumiin. Työskentelimme muun muassa Tuska- ja Flow-festivaaleilla keräten varoja toimintaamme. Rekku Rescuen 20-vuotisjuhlaa vietettiin 30.9. Helsingissä Korjaamon Vintillä. Kaikki illan upeat artistit esiintyivät maksutta.

Tämä kaikki saatiin aikaan palkattomalla vapaaehtoistyöllä ja lahjoitusvaroilla. Sydämellinen kiitos vapaaehtoisillemme, toimintamme tukijoille sekä kaikille teille, jotka annoitte kodin kodittomalle!

Katso video!