Otto von Hassutassu *suomalainen*

uros (kastroitu) Varattu Suomessa Päivitetty 9.6.2017

Leikattu uros, noin 1 v. Kotihoidossa Espoossa

28.5.2017 Otto on leikkisä, sosiaalinen ja ihmisläheinen hellyttävä hassutassu monine varpaineen. Otto omaa itsenäisen luonteen. Ei jää alakynteen vaan toimii välillä erotuomarina kavereiden yhteenotoissa. Tulee toimeen kotihoidossa olevien molempien kollien kanssa.

Otto on aikamoinen ahmatti ruoan suhteen ja pyrkii tyhjentämään kavereidenkin kupit mikäli ei ole kukaan vahtimassa. Tämä kannattaa ottaa huomioon jatkossa, ettei pääse leikatulle pojalle kertymään liikakiloja. Madotukset, kynsien leikkuu ja korvien puhdistaminen onnistuvat hyvin.

Otto tulee mielellään nukkumaan kotihoitajan kainaloon ja tuudittaa uneen ihanalla kehruullaan myös hoitajan.

Otto on peräisin kymmenen kissan laumasta. Omistaja luovutti sen yhdistykselle etsimään uutta kotia. Se on aikaisemmassa kodissaan tottunut koiriin. Otto tykkää lapsista, mutta sitä ei suositella ihan pienten lasten perheeseen.

Otto on hyvä kaveri kotihoitopaikassa olevien Onnin ja Ollin kanssa ja Otto etsii kotia joko jommankumman kanssa tai itsekseen.

HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta, toimi näin.

KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 130 €. Kulukorvauksella kissa on saanut kolmoisrokotuksen (calici, herpes ja kissarutto), tunnistemikrosirun, se on leikattu ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissa on eläinlääkärin pintapuolisesti tarkastama ja vähintään kertaalleen madotettu. Kissan mikrosiru on rekisteröity Turvasiru.fi-palveluun.

Tiedustelut

puhelin: 045 614 7290 / Hanna-Maija, vain soittoaikoina

sähköposti: hanna-maija*rekkurescue.com (tähti @-merkki)

Soittoajat:

Olen reissussa 22.6.-2.7. Palaan sähköpostin ääreen 3.7.

seuraava soittoaika ti 4.7. klo 19:30-20:00.

HUOM! Yhteydenotot ensin sähköpostitse. Kerro itsestäsi sekä millainen koti kissalle olisi tarjolla. Viestin aiheeseen kissan nimi.

Muistathan, että tämä on meille palkatonta VAPAAEHTOISTYÖTÄ palkkatyön ja muun elämän lomassa. Emme siis voi aina olla tavoitettavissa soittoaikoinakaan. Yritäthän tällöin myöhemmin uudestaan, vastaamme kyllä heti kun voimme. Emme vastaa tekstiviesteihin, soittopyyntöihin tai tuntemattomasta numerosta soitettuihin puheluihin!

Kyselyitä vain varauksessani olevista eläimistä, ei muiden varaajien eläimistä!

Luethan ennen yhteydenottoa sivuiltamme löytyvät kissatiedotteet ja luovutussopimuksen. Lisätiedot rokotuksista, madotuksista, mikrosirusta ja kulukorvauksista yms. löytyvät niistä.
Kiitos!