Banjo *suomalainen*

uros (kastroitu) Suomessa Päivitetty 16.10.2017

31.8.2017 Banjo muutti omaan kotiin Lahdessa yhdessä kaverinsa Punkin kanssa.

***

Kuulumisia kodista:

11.9.2017 Meillä on Punkin ja Banjon kotiutuminen sujunut oikein hyvin. Ensimmäisenä iltana jo Banjo oli uteliaana tutkimassa paikkoja ja puskemassa meitä :) Punkki oli ensimmäisen illan sohvan alla piilossa, mutta rohkaistui kyllä yöllä ruokakupille ja tutkimusretkille. Nyt Punkkikin antaa monesti jo silittääkin, vaikka hieman saattaa vielä arastella ja juosta karkuun. Syliin ei Punkki ole vielä oikein uskaltanut, mutta sohvalla makaa kyllä vieressä. Banjo taas kyllä uskaltaa tulla syliin, mutta ei oikein malta siinä olla. Vessojen kanssa oli tarkoitus kokeilla rinnakkain pellettivessaa ja toista tutulla paakkuuntuvalla hiekalla olevaa vessaa, mutta eipä ehditty kaataa hiekkoja laatikkoon kun pojat olivat jo ottaneet pellettivessat käyttöön. Eli tosi hyvin sujui sekin.

Ruokakin on maistunut ensimmäisestä illasta lähtien oikein mallikkaasti. Aamuisin pojat ovat nälissään oikein miellyttämisenhaluisia ja tekevätkin "hyrinärynnäkköjä" sänkyymme: puskevat, nuolevat, kehräävät :) Lapseenkin ovat tottuneet tosi hyvin, varsinkin Banjo antaa kyllä silitellä ja monesti tunkee lego- ym. leikkeihin mukaan tai istuu samalla tuolilla lapsen kanssa. Monta kertaa päivässä Banjo ja Punkki jahtaavat toisiaan ympäri asuntoa niin että appuset vain kolisevat ja myöskin tappelevat niin että karvat pöllyävät. Hyvässä hengessä kuitenkin nuo matsit, kumpikin vuorollaan antautuu "alistettavaksi" mahan paljastamalla. Ulkoilua valjaissa ei olla vielä kokeiltu, ajateltiin että saavat ensin vähän kotiutua rauhassa. Banjoa ainakin kiinnostaa ikkunasta tuijottelu erittäin paljon, viihtyy varmasti myös ulkoilureissuilla.

***

Leikattu uros, syntynyt 6.3.2016.

16.8.2017 Banjo on ystävystynyt muiden kotihoitopaikan kissojen kanssa. Banjo onkin kaikkien kaveri, niin ihmisten kuin kissojenkin. Se on rohkea, utelias ja loputtoman seurankipeä. Banjo myös nauttii uusien asioiden opettelusta, ja se voisi hyvinkin oppia erilaisia temppuja, kuten istuminen käskystä ja tassun antaminen.

Nyt kun Banjo ja Punkki ovat viettäneet jonkin aikaa kotihoitopaikassa, ovat poikien luonteiden erot tulleet selvemmin esille. Enää ei kaksikolle etsitä välttämättä yhteistä kotia. Banjo tarvitsee aktiivisen kodin, missä on ainakin yksi reipas ja leikkisä kissakaveri. Ja mitä useampi kaveri, sitä parempi. Ainakin Banjon mielestä.

5.8.2017 Banjo ja sen paras kaveri Punkki palautuivat yhdistykselle uutta kotia etsimään itsestään riippumattomista syistä. Molemmat pojat ovat vilkkaita ja oppivaisia – mm. ovenkahvan toiminta on jo hallussa.

Banjo on vauhtikaksikosta se vielä rohkeampi ja uteliaampi, ja onkin jo lyhyessä ajassa ehtinyt ystävystyä myös hoitopaikan muiden kissojen kanssa. Myös ihmisiä Banjo rakastaa ja viihtyy mainiosti sylissä.

Banjo ja Punkki etsivät uutta kotia yhdessä. Pojille olisi hyvä olla tarjolla erilaisia aktiviteetteja, mihin ne saavat purkaa energiaansa, ja ainakin Banjo varmasti nauttisi myös valjasulkoilusta.

HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta, toimi näin.

KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 130 €. Kulukorvauksella kissa on saanut kolmoisrokotuksen (calici, herpes ja kissarutto), tunnistemikrosirun, se on leikattu ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissa on eläinlääkärin pintapuolisesti tarkastama ja se on vähintään kertaalleen madotettu. Kissan mikrosiru on rekisteröity Turvasiru.fi-palveluun.

***

29.7.2016 Banjo sai kodin Helsingistä yhdessä Benetin kanssa.

***

Leikattu urospentu, syntynyt 6.3.2016, kotihoidossa Helsingissä.

7.7.2016 Banjo muuttaisi mielellään uuteen kotiin esim. toisessa hoitopaikassa olevan veljensä Benetin kanssa, sillä molemmilla vauhtia riittää. Lisätty hurmaavalle Banjo-pojalle myös uusia kuvia!

5.7.2016 Banjolla riittää vauhtia, paini- ja takaa-ajoleikit sisarusten kanssa on ihan parasta ajanvietettä. Banjo on erittäin reipas ja sosiaalinen kissa, ja on mielllään mukana arjen askareissa. Vieraat tervehditään reippasti ja sylissäkin viihtyy ellei ole joku kiinnostava asia muualla tutkittavana. Tämä kissa sopii kotiin, jossa on paljon seuraa ja virikkeitä tarjolla sekä reippaita kissoja jotka ovat valmiita hurjiin leikkeihin.

20.6.2016 Lisätty Banjolle uusi kuva.

17.6.2016 Upea Banjo hurmaa kaikki luonteellaan ja toki myös komeudellaan. Se tykkää juosta ja leikkiä sisarustensa kanssa, mutta kaipaa huomiota myös ihmiseltä. Banjo kaipaa kotia, jossa on paljon huomiota saatavilla ja leikkisä kissakaveri seurana.

12.6.2016 Aikuiset kissaneidit Bianca, Brita, Bella, Betsy ja Beta saapuivat pentujen Bell, Bubble, Baby, Benjamin, Bono, Babar, Buster, Banjo, Börje ja Benet rekkujen hoitopaikkaan 10.6.2016. Kissat ovat lähtöisin pääkaupunkiseudulta ja ovat asuneet sisäkissoina isommassa kissalaumassa, johon on kuulunut myös kaksi isoa koiraa, joiden kanssa ovat kanssa ovat tulleet hyvin toimeen.

Banjo on oikein reipas kissapoika, joka uteliaana on mukana kaikessa tekemisessä. Sylissäkin se viihtyy hienosti, mutta ei siihen pitkäksi aikaa malta pysähtyä. Banjo muuttaisi mielellään samaan kotiin veljensä Bonon kanssa tai jonkun toisen poikapennun kanssa täältä samasta hoitopaikasta, jos tulevassa kodissa ei kissakaveria ole valmiina.